mennessä Kristian Raitio | huhti 19, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Ensi syksyn tutorit on valittu! Hakijoita oli tänä vuonna 66, joista ensimmäiseltä vuosikurssilta oli 61 ja loput 5 toiselta ja kolmannelta vuosikurssilta. Valintojen tekeminen oli äärimmäisen vaikeaa, sillä lähtökohtaisesti kaikki hakijat olivat erittäin päteviä...
mennessä Kristian Raitio | huhti 12, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Tiukan mämmi- ja suklaamunakuurin jälkeen on taas aika palata normaaliin päiväjärjestykseen. Kuten joku saattoi huomatakin, myös hallitus piti hieman taukoa, mistä johtuen esimerkiksi kyräilijä-viikkotiedotetta ei muutamaan viikkoon saapunut. Kaikesta...
mennessä Kristian Raitio | maalis 28, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Turun ylioppilaskunnan edustajisto kokoontui jälleen 24.3 sääntömääräiseen kokoukseensa. TuKY:n edustajista läsnä olivat Auranen, Noukka, Mäntymäki ja Virtanen, Mannfolkin toimiessa puheenjohtajana. Kokouksessa hyväksyttiin vanhan Turun yliopiston ylioppilaskunnan...
mennessä Kristian Raitio | maalis 25, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Menneinä viikkoina olemme saaneet kokea kevään ensi merkit: Vesilätäköissä kahlomisen ihanuudet, autojen aiheuttamat kuraroiskeet valkoisessa villakangastakissa mutta kuitenkin toki myös auringon ensi säteet. Juuri tätä kirjoittaessani näyttää TuKY:n...
mennessä Kristian Raitio | maalis 21, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
TuKY:n historian toinen Speksi, Brunein mussukka, sai ensi-iltansa viime viikon keskiviikkona 17.3. Tämä Speksi on TuKY:lle monella tapaa merkittävä, sillä tämän Speksin onnistunut läpivienti varmistaa Speksin paikan TuKY:n perinteiden joukossa. Lisäksi tänä vuonna...
mennessä Kristian Raitio | maalis 14, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Millainen on hyvä tutorin tehtävä ja millainen on hyvä tutor? Miten tutoriksi pääsee ja valitaanko tutoriksi vain pahimmat bileissä ördääjät? Millä perusteella tutorhakijat laitetaan paremmuusjärjestykseen? Nämä ovat todellisia ikuisuuskysymyksi ja juuri nyt...
Latest Comments