TuKY:n historian toinen Speksi, Brunein mussukka, sai
ensi-iltansa viime viikon keskiviikkona 17.3. Tämä Speksi on TuKY:lle monella
tapaa merkittävä, sillä tämän Speksin onnistunut läpivienti varmistaa Speksin
paikan TuKY:n perinteiden joukossa. Lisäksi tänä vuonna järjestetään TuKY
Speksin ensimmäinen kiertue. Speksin kiertuetta on kritisoitu sen
tappiollisuudesta, ja on kyseenalaistettu onko kiertuetta edes järkevää
toteuttaa, jos siitä ei päästä niin sanotusti nollille tai tehdä voittoa.
Kulttuurivastaavan pallilta katsottuna on kuitenkin hienoa, että kiertue on
saatu järjestettyä. Vaikka tänä vuonna kiertue on pienoinen raha reikä, ei näin
välttämättä tarvitse olla tulevaisuudessa. Tänä vuonna pyrittiin
yksinkertaisesti kiertueen aikaansaamiseen, mutta jo ensi vuonna on mahdollisuus
kehittää kiertuetta haluamaamme suuntaan, ja kasvattaa esimerkiksi lipputuloja esiintymällä
isommissa teattereissa.
Tämän vuoden Speksi on myös tullut pitkälle viime vuodesta.
Viime vuonna vielä tammikuussakaan ei oltu varmoja tuleeko Speksi toteutumaan,
vaikka eskari(=esiintyjät) oli treenannut täyttä vauhtia jo monta kuukautta ja
protsku(=produktiotiimi) ja tatska(=taustatiimi) painaneet töitä vieläkin
pidempään. Tänä vuonna kuitenkin hommat aloitettiin ajoissa ja niitä hoidettiin
sellaisella määrätietoisuudella, ettei ollut kysymystäkään etteikö Speksi 2010
tulisi onnistumaan. Tästä kiitos kuuluuko koko Speksitiimille, joka on jaksanut
painaa töitä syksystä lähtien! Tämän vuoden Speksitiimistä on myös huokunut
loistava yhteishenki ja tekemisen fiilis, jonka avulla on varmasti jaksettu
kaikki pitkät illat Barkerilla.
Eikös rahareikä ole yhdyssana?
^^eikö sulla oo elämää? Kiitos speksitiimille, ihan huikean shown veditte!
Kivahan sitä on vetää kun jengi on huumassa!
Kiertueesta voisin kommentoida sen verran, että kyllä, teemme Speksikiertueen tänä vuonna miinuksella. Kustannusrakenne on nimittäin melko haastava, kun lipputulot ovat käytännössä ainoa sisääntuleva kassavirta kyseiseltä viikonlopulta. Kuluja taas löytyy ihan niin paljon kuin kuvitella saattaa..
Ratkaisuja tulevien vuosien kiertueeseen näkisin muutaman: kattavammat kiertueen yrityssuhteet ja isommat sekä halvemmat teatterit ja paremmat sopimussuhteet.
Yrityssuhteet yli tuplattiin tänä vuonna viime vuotisesta, mutta on siinä silti tuleville vuosille parantamisen varaa.. Lisäyksenä mainittakoon, että kaikki Speksit, jotka minä tiedän, tekevät kiertueensa tappiolla. Osa kerää jopa kiertuemaksua tiimiläisiltään, joka mielestäni on hieman erikoinen tapa toimia.
Tilanteen ei silti tarvitse olla meillä tulevaisuudessa näin, sillä rehellisesti sanottuna, paskaa businestahan se on käydä hassaamassa rahoja kiertueella. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen.
Listaan tähän hyötyjä, joita saavutamme kiertueen toteuttamisella:
1. kiertueelle lähtee 55 Speksiläistä. Se on rankka viikonloppu, joka kuitenkin koetaan, ja yritetään tarjotakin, palkintona tehdystä työstä. Se siis kasvattaa Spenkeä.
2. Kiertueen vaikutus uskottavuustekijänä yrityssuhteissa on ollut merkittävä. Uskon, että osa suhteista on saavutettu kiertueen avulla, joskin emme ole tuottoja sinne kohdistaneetkaan. (Helppohan se olisi näyttää kiertue erilliskatteeltaan nollissa, mutta emme toisaalta koe mitään tarvetta sumuttaa kuntalaisia asiassa.. hymiö)
3. Tunnettuvuus lisääntyy ja yrityssuhteet, teatterisopparit, majoitus, kuljetukset jne. on helpompi hoitaa kokemuksen perusteella ensi vuonna.
4. Kiertueen positiivinen vaikutus näkyy varmasti myös tänä vuonna lavalla ja sen takana sekä tulevina vuosina tiimin kokoamisen helpottajana.
Ensi vuoden haaste on mielestäni nimenomaan, paitsi potentiaalinen teatterin ”tason” korotus (tietysti uusien tuottajien valinta), kiertueen toteuttaminen omillaan.
Kokonaisuudessaaan tuleva kiertue on mielestäni niin hieno setti, että se kannattaa tänä vuonna tehdä vaikkakin pikku tappiolla. Pitäähän meidän käydä näyttämässä muillekin kuinka Speksiä oikeasti tehdään!
Niin ja kiitos Sanna hienosta kirjoituksesta! Kiitos myös koko TuKY ry:lle tuesta ja ymmärryksestä Speksiä kohtaan.
Iso käsi myös katsojille, te olette olleet aivan mahtavia!
Muistakaa aina välillä taputella selkään narsistisia Speksitiimiläisiämme käytävillä, sillä mikäänhän ei tunnu niin hyvältä kuin pikku kehu… hymiö.
Vielä kolme esitystä ja sitten pitää Speksikin pikku pääsiäisloman.
Terveisin,
Tomi M. Virtanen
tuottaja
TuKY-Speksi 2010
Mahtavaa speksaajat !