Energisen vuoden alun ABC

  Joulupöydän ruoat ovat unohtuneet jo, samoin kuin uutena vuotena juodut skumpat. TuKY-toiminnan kannalta viime vuodesta päällimmäisenä mieleen ovat jääneet ystävät. Ne ystävät, joista tuli mielettömän tärkeitä vuoden aikana, ja joille vielä nykyäänkin pystyy...

Aikaa levätä

En usko hetkeäkään olevani ainoa, joka kokee olevansa loman tarpeessa. Kuten viime vuosikin, niin tämäkin tuntui hujahtavan ohi aivan uskomattomalla vauhdilla. Syksy on ollut monille intensiivisen opiskelun aikaa, joillekin toisille uuteen opiskelupaikkakuntaan...

Urheilumotivaatiota etsimässä

”Parkin lenkki – porukassa juokseminen, toisten tsemppaaminen ja ehkä myös uusiin tyyppeihin tutustuminen kuulostaa hauskalta. Mutta olen aina ollut todella hidas juoksemaan, en kuitenkaan pysyisi tahdissa mukana. Hävettää, enkä uskalla lähteä, vaikka kaikki...

Meidän Ulkkis

  Tämä kirjoitus on osoitettu kaikille tuleville ja hallitushommansa jo lopettaneille Ulkkislaisille, mutta ennen kaikkea teille kaikille Ulkkiksen seurassa viihtyneille juhlijoille. Jälleen on yksi onnistunut vuosi Ulkkiksen historiassa taputeltu. Tänä vuonna...

Kurkistus parkkiryhmän arkeen

Siitä on jo yli puoli vuotta, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Silloin kirjoitin Parkista ja siitä kuinka etuoikeutettuja olemme omien tilojen suhteen. Myös tämä kirjoitus kohdentuu meidän omaan Parkkiin ja eritoten siihen ryhmään joka siitä huolehtii. Parkkiryhmä ja...