Lukuvuosi 2014-2015 starttaa huomenna maanantaina 1.9.2014. Harmaantuvan syksyn piristyksenä opiskelija huomaa jo kouluun ulko-ovista sisään astuessaan muutoksia opiskeluympäristössä. Turun kauppakorkeakoulun aula- ja kirjastotiloissa näkyy nyt tilatyöryhmän kädenjälki väreinä, valoina ja uusina huonekaluina.
Tuulikaappiin on saatu lisää valoa kattoon upotetuilla valaisimilla.
Opiskelijoiden etua ei ole unohdettu tilojen päivityksessä: jo pitkään toivotut uudet ryhmätyötilat ja yleensäkin ryhmätöille soveltuvien työskentelypisteiden lisääminen on otettu huomioon. Kauppakorkeakoulun kirjaston entinen kurssikirjatila on nyt muutettu kokonaan 24/7 -ryhmätyötiloiksi. Kirjaston vanhan sisäänkäynnin viereiset pöydät ovat saaneet ympärilleen työrauhaa lisääviä liikuteltavia sermejä. Luentosalien sijainti selviää nyt uudesta, selkeästä ja suuresta tilakartasta heti pääsisäänkäynnistä oikealle käännyttäessä. Tilakartan viereen on asennettu myös iso info-televisio.
Kauppakorkeakoulun kirjaston entinen kurssikirjatila on nyt värikäs työskentelytila.
Sermien avulla aulan ja Osuuskauppasaliin johtavan käytävän hälyisyyttä saa vaimennettua.
Luentosalit löytyvät näppärästi.
Ulkovaatteille tarkoitetut naulakot siirtyvät aulatilan avaruuden lisäämisen takia vanhojen käytäväkoneiden paikalle ja käytäväkoneet puolestaan aulaan, entisten naulakoiden tilalle. Treffien sopiminenkin aulaan on nyt selkeämpää: kirjaston uuden sisäänkäynnin vieressä on nykyään virallinen ’meeting point’.
Virallinen tapaamispaikka.
Yliopiston tilojen käyttöastetta on myös pyritty lisäämään. Luentosaleja on siis mahdollista varata omaan käyttöön, esimerkiksi juuri ryhmätöitä varten silloin kun saleissa ei ole opetusta tai muuta ohjelmaa. Luentosaleja voi varata muun muassa Turun kauppakorkeakoulun info-pisteeltä.
Turun KY:n toimisto Patria muutti elokuun loppupuolella takaisin Turun kauppakorkeakoulun tiloihin, vanhaan KH02:een. Toimisto kulkee nykyään siis nimellä Turun KY:n toimisto ja siellä saa vierailla milloin tahansa toimiston aukioloaikoina. Tulkaahan siis moikkailemaan!
Turun KY:n kulttuuri- ja perinnevastaava työntouhussa.
Toiminnanjohtaja päivystää toimistolla maanantaisin klo 10-12 ja 14-16 sekä torstaisin klo 12-14.
Koko Turun KY:n puolesta toivotan kaikille mahtavaa tulevaa lukuvuotta ja uskon, että koulun freesattu ilme nostaa jokaisen motivaation uudelle tasolle. Tai ainakin nostaa sitä edes hitusen.
Laura Vähäsaari
Turun KY:n hyvinvointi- ja tutorointivastaava
Ihan mielenkiinnosta, mihin kurssikirjat on uuden ryhmätyötilan alta siirretty?
Yliopiston intrasta löytyy uutinen aiheesta:
”Kurssikirjat on siirretty ryhmätyötilojen tieltä syvemmälle kirjaston tiloihin, jossa ennen olivat asiakastietokoneet. Asiakkaiden käyttöön tarkoitetut tietokoneet ovat taas siirtyneet lukusalin parvekkeelle ja jatkossa kauppatieteiden kirjastosta on myös mahdollisuus lainata kannettavia tietokoneita.”
– Riku, viestintävastaava