Opiskeluaikamme (toivottavasti) ainoat tasavitoset ovat valloillaan. Jo 65 vuoden ajan Turun KY on muovannut oman aikansa sisäpiirikauppoja, muusikkoja ja poliittisia vaikuttajia. Hirveä huutelu ”kaikkien aikojen kauneimmista vuosijuhlista” on jo kantautunut tuoreen vujutiimin suunnalta, johon hallitus on todennut yksinkertaisesti ”Käy”.
Ettei ympäripyöreän viitosen juhliminen jäisi ainoastaan spektaakkelimaisten vuosijuhlien varaan, järjestetään maanantaina 9.2. juhlavuoden avajaiset. Alkuun on tiedossa pientä kuplivaa Mercalla valokuvakollaasin sävyttämän historian varrelta. Ilta jatkuu klassikkoleffan merkeissä Osuuskauppasalin puolella. Tapahtumaa ei ole pilattu turhalla pönötyksellä, vaan voit saapua omana itsenäsi. Hintakin on pyöreä 0 €.
Juhlavuoden avajaisten myötä myös uusi est. 1950 -tunnus päätyy ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoille nähtäväksi. Koko vuoden halki erinäiset tapahtumat, joiden juuret ulottuvat ajalle ennen ajanlaskun alkua, korvamerkitään tällä logolla. Logosta löytyy ilmiselviä retorisia keinoja, kuten yhtenäisyyttä kuvaava ympyrä ja 50-luvun vivahteikas fontti. Lisäksi kuntanauha on löydettävissä tapahtuman nimen alta. Kaikesta hössötyksestä ja ajattomuudesta huolimatta toivon, että logo pistelee osaa katsojista ikävästi silmään. Geneerisen ja tunteettoman luominen ei ole tarkoituksena tässäkään touhussa.
Toivottavasti jotain kuitenkin miellyttää, muutoin on kiusallinen vuosi tiedossa. Palautteen voi laittaa kommenttiboxiin, jota itse moderoin.
Niko Nauholz
Viestintävastaava
viestinta@tuky.fi
Hieno logo!
*50-luvun
Loistava tapa polkaista juhlavuosi käyntiin, just mistä oli puhetta. Nyt on hyvä tekemisen meininki! Logo myös ajattoman tyylikäs! Way to go!