Jos vanhemmat eivät asukaan 15 minuutin pyöräilymatkan päässä tai jos serkun koira ei tule nukkumaan päiväunia kanssasi tavallisentympeänä viikonloppuna, niin meillä on ystävät. Meillä on selkääntaputtelijoita, selkärankoja, selkänojia, olkapäitä, päitä ja täitä ystävinämme. Meillä on Whatsappin helppiryhmät, lukumotivaatiosnapchattailyt ja perinteiset laskiaispullahetkemme.
Varsinkin opiskelujen alussa, usein uudelle paikkakunnalle muutettaessa, on edessä uusiin ystäviin tutustuminen. Sillä ei ole merkitystä, saadaanko ”ahaa, toi tyyppi on hip & cool” –elämykset Mercatorilla hengailemalla vai esimerkiksi opiskelijayhdistyksessä toimimisen kautta. Sillä on merkitystä, että ihmiset eivät ole hip & cool yksin vaan yhdessä. Me olemme kaikki kultakaloja, joiden maailmaa ei ole lasiseinillä pilattu.
Välillä kaverit lähtevät vaihtoon, erkanevat, ystävyys ei näytä kauneinta puoltaan. Parisuhde päättyy, tavarat pakataan hätäisesti ja elämän suunta määräytyy hätiköiden. Jollekin käy surullisesti, kallat kumartavat hyvälle muistolle.
Tärkeää on silloin, että on joku, joka kuitenkin jakaa kanssasi kahvihetken ja ottaa toisen puolen laskiaispullastasi silloin, kun et itse kykene kuin puolikkaaseen. Että on joku, jonka ajatukset hengittävät lomittain ajatustesi kanssa ja saavat sinut kevyeksi.
Ihmisen ei kuulu olla yksin, vaan läheisyydessä muiden ihmisten kanssa. Lässynlää, saatat ajatella, mutta läheisyyden ilo ja lämpö ovat korvaamattomia asioita. Minulla on ollut se sellainen kokemus Turun kauppakorkeakoulussa opiskellessani, että minulla on ympärilläni se kuuluisaakin kuuluisampi sosiaalinen turvaverkko. Toivon todella, että muutkin opiskelijat, niin uudet pupuset kuin vanhatkin, tuntevat sen. Uudet opiskelijat on perehdytetty ja lakitettu kyltereiksi viime perjantaina ja he, tai te, olette muodostaneet jo raakileita tulevista kaveriporukoista. Kun tässä kirjoittelen blogitekstiäni, istun sellaisen ystävän vieressä, joka istui vieressäni jo pupujen lakitustilaisuudessa kaksi vuotta sitten. Tutustukaa, tutustutaan ja ollaan ystäviä. Ihanan kliseisesti.
Anna Lamberg
Kulttuuri- ja perinnevastaava
Turvaverkko on hyvä, jos sellainen on ja se toimii. Entäs ne ihmiset, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin? Korkeakouluissa on paljon yksinäisiä, turvaverkottomia ihmisiä, joilla ei välttämättä ole sitä kivaa kaveria. Eikä kavereiden hankkiminen välttämättä ole niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Kannattaa pitää mielessä se, että syrjäytyminen ei ole mitenkään epätavanomaista kauppakorkeakoulussakaan.
Heippa!
Blogi oli oodi ystävyydelle ja näkökanta oli rajattu tähän. Syrjäytyminen on suuri ongelma yhteiskunnassa ylipäänsä ja on ehdottoman toivottavaa, ettei kukaan jäisi tahtomattaan yksin. On pidetty mielessä.
On keinoja, joilla yliopistomaailmassa syrjäytymistä voidaan ennaltaehkäistä (esimerkiksi tutorointi, tapahtumien avoimuus) ja auttaa (esimerkiksi https://www.nyyti.fi/). Opintojen alkuvaiheessa korostuu tutorin paikka tutoroitaviensa tutustumismahdollisuuksien luomisessa. Turun kauppakorkeakoulussa on myös mahdollista pitkin vuotta osallistua eri tapahtumantarjoajien toimintaan, joista voi löytää itselleen uusia kavereita. Mikäli ei pidä alkoholista, on monenlaisia muitakin tapahtumia, joissa voi tutustua ihmisiin.
Kuten sanottu, blogin aihe oli kuitenkin rajallinen ja omaan kokemukseen perustuva, ystävyyden tärkeyttä korostava. En ikinä tule vähättelemään syrjäytymisen vakavuutta, mutta halusin blogissani iloita ystävyydestä. Toivon, ettei näkökulmani aiheeseen loukannut sinua.