Ensimmäinen akateeminen vuosineljännes eli kvartaali (amerikkalaisittain quarter year) on nyt kulunut ja on katsauksen paikka. Aiemmissa blogeissa ja kommenteissa on painotettu paljon tulevaisuutta sekä suunnitelmia, mutta nyt pieni yhteenveto TuKY ry:n hallituksen tärkeimmistä projekteista tähän mennessä ja tiedottajan näkökulmasta.
Kausi alkoi urakkameiningillä Parkkitalkoilla. Parkin siisteys saatiin (viimeinkin?) asetettua halutulle tasolle ja Parkkiryhmällä on näytön paikka saman tason säilyttämisestä huolehtimisessa. Alkuvuodesta potkaistiin käyntiin Avoimuus ja toimijaryhmät -projekti, jonka näkyvistä tuloksista esimerkkeinä ovat TuKYn aktivoituminen yhteisöllisessä mediassa ja säännölliset toimijaryhmätapaamiset, joissa toimijaryhmien puheenjohtajat kokoontuvat suunnittelemaan mm. toiminnan yhteisiä linjoja ja tapahtumien ajankohtia. Tällä hetkellä on vielä käynnissä uuden jaosto- ja toimijaryhmäohjesäännön luominen selkeyttämään jaostojen toimintaa sekä eritoten käytäntöjä.
Erinäköisiä hakuja on aloitettu ja lopetettu vuoden alusta alkaen, nytkin on käynnissä haut kahteen eri pestiin. Etenkin näiden TuKYn nettisivujen uutistarjonta on ollut varsin hakupainotteista alkuvuodesta, joskin se on ollut välttämätöntä ja ajankohdalle luonnollista. Tähän mennessä on valittu mm. Yrityssuhdevaliokunta sekä Edunvalvontajaosto.
Koulutuspoliittisella sektorilla tavallisesti näkymätön taustavaikuttaminen sai vaihtelua NettiOpsun rasitustestin merkeissä. Uuden järjestelmän puutteita osoitettiin jo kättelyssä ja testaajia oli yli 900, mikä on erittäin kiitettävä määrä. NettiOpsulle annettiin uusi mahdollisuus ja hallitus toivookin innostusta vielä toiseen ja viimeiseen rasitustestiin, johon on nyt osattu varautua riittävällä kapasiteetilla. Toimiva kurssi-ilmoittautuminen on kaikkien etu.
Kyliste saatiin uusille urille lievien alkuhidastelujen jälkeen ja lehden linja muuttuu edellisestä. Hallitus esittäytyy nettisivuja tarkemmin ja epävirallisemmin seuraavassa numerossa.
Hallituksen uusimpana ja konkreettisimmin näkyvänä projektina, toki eniten hallitukselle itselleen, on Patrian remontti. Patrian siivous on jokaisen hallituksen vuosittainen perinne ennen vuodenvaihdetta, mutta nyt se vietiin paljon pidemmälle jo alkuvuodesta: autolasteittain tavaraa heitettiin pois tai vietiin säilöön Parkille ja loput järjesteltiin fiksummin. Esteettinen ilme on kokenut valtavan muutoksen, sillä kahden huoneen seinät on maalattu uudelleen ja nyt niillä komeilevat TuKYn ja Patrian logot. Kengillä sisällä liikkuminen aiotaan myös jättää historiaan. Remontin valmistuttua on myös huhuttu järjestettävän avoimien ovien päivät. Toki Patrialla saa käydä ennen sitäkin normaalisti toiminnanjohtajan päivystysaikoina kurkistelemassa.
Henkilökohtaisista projekteistani haluaisin mainita pienen mutta näkyvän: TuKYn ilmoitustaulut. Allekirjoittanut tarkastaa ne aina käydessään korkeakoululla ja pitää huolen, että niitä käytetään vain niille tarkoitettuun viestintään. Välittömän käännytyksen ovat saaneet esimerkiksi uskonnollinen propaganda ja "ostetaan matkapuhelin"-ilmoitus.
Koulutusviikonloppua ei onnistuttu järjestämään alkuperäisenä ajankohtana vähäisen ilmoittautumisinnokkuuden takia, mutta tapahtuman luonnetta on hieman muutettu ja se pidetään viikolla 10.
Kaiken tämän lisäksi on toki hyvin paljon vähemmän näkyvää toimintaa Montun siivouksen helpottamisesta sijoitusvarallisuuden hajauttamisen muuttamiseen. Kaksi yhdistyksen ylimääräistä kokoustakin on jo pidetty, joskaan niiden päätökset eivät olleet varsin tärkeitä, mikä näkyi myös osaanottajamäärissä.
Hallitus kiittää ja kumartaa tenttiviikkoja, jolloin ehti tekemään kaikenlaisia rästihommia, aloittamaan uusia ja ehkä jopa vähän rentoutumaan muissa merkeissä.
Lopuksi haluaisin vielä painottaa, että TuKYn hallitus ei tästä ’kvartaalikatsauksesta’ huolimatta suinkaan toimi kvartaalikapitalismin tapaan vaan tähtää pitkänkin aikavälin tavoitteisiin, myös muutoin kuin investoinneissa.
– Lauri Liljenbäck
Kirjoittaja on hallituksen tiedottaja sekä sihteeri ja viestintä-, oikeakielisyys-, säntillisyys-, TuKY.fi-, Kyliste-, valokuvaus-, metallimusiikki- ja trendivastaisuus-vastaava.
PS. Hallituksen kokousten päätösluettelot julkaistaan TuKYn ilmoitustaululla ja täällä nettisivuilla.
Hienoa tekstiä Lauri! Jatkakaa samaan malliin!
infopitoinen blogi, hyvä saada tietää mitä tähän mennessä on saatu aikaan, kiitos!
Ihan vaan pienenä pilkunviilauksena hallituksen säntillisyysvastaavalle, että eka kvartaali tulee vasta vajaan kk:n kuluttua täyteen;) Mutta sitäkin suuremmalla syyllä voi sanoa, että hienosti olette saaneet hommat rullaamaan, tsemppiä jatkoon!:)
Nyt en muista lonkalta eli täydentäkää joku, mutta mikäs ry:n vuosikello on?
Toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi, jos sitä meinaat. Vuosikello taas on hallituksen toimintaa ohjaava läpyskä, johon on aikataulutettu vuoden projektit.
OK.
Eikun laskin, että jos hallitus on valittu jo viime vuoden puolella, niin kvartaali tulee täyteen just nyt.
Täsmennykseksi: viittasin tekstissäni enemmän tai vähemmän viralliseen ’akateemiseen kvartaaliin’ eli opetusperiodiin, joista tämän vuoden ja siten hallituskautemme ensimmäinen (lukuvuoden kolmas) siis päättyi meillä TSE:lla tenttiviikkoihin.
Toki TuKY ry:n hallituksen toimikausi on kalenterivuosi ja kestää tammikuun ensimmäisestä joulukuun viimeiseen, joten TuKY ry:n kvartaaliit laskettaisiin siten liike-elämän tyyliin.