Torstaina 22.1. TuKKK ja TY päättivät yhdistymisestä Turun
uudeksi yliopistoksi 1.1.2010 alkaen. Seuraavana askeleena on yhdistymissopimuksen
laatiminen
. Vasta siinä määrätään tarkemmin tulevaisuuden kehityssuunnista.
Tämän hetken suunnitelman valossa 1.1.2010 ei suurempia mullistuksia yliopiston
organisatorisessa rakenteessa ole luvassa. Turun kauppakorkeakoulusta on
tulossa yksi ”varsin itsenäinen yksikkö” osana Turun yliopistoa. TuKKK:sta
nimetään myös yksi uuden yliopiston vararehtoreista, mikä takaa Turun
kauppakorkeakoulun vahvan roolin yliopiston hallinnossa.

Uudelle yliopistolle laaditaan kuluvan kevään aikana uudet
johtosäännöt
, jotka määräävät paljolti myös opiskelijoiden tavallista arkea.
Keskustelun alla ovat mm. tenttien tarkastusajat ja muualla suoritettujen
opintojen hyväksi lukeminen. Johtosääntöjen ulkopuolelta pohdittavaa riittää
niin kielten laitosten kuin käyttöönotettavan yhteisen tietojärjestelmänkin
tiimoilta.

Korvat kannattaa pitää auki myös 18.2. jolloin
korkeakoulujen arviointineuvosto julkistaa TuKKK:n auditoinnin tuloksen.
Jännitettävää ja seurattavaa siis riittää! 

Mielenkiintoista ja ahkeraa kevättä kaikille sekä menestystä
tentteihin!