Näin vuosijuhlien alla alkaa kulunut syyskausi ollapikkuhiljaa paketissa. Uudet puput on otettu mukaan toimintaan, kastettuasianmukaisesti ja nakitettu erilaisiin suuriin projekteihin PikkulaskiaisestaSpeksiin. Vuosijuhlien jälkeen voikin sanoa syyskauden väistyvän ja niinsanotun pikkujoulukauden alkavan.
Pikkujoulukauteen kuuluu nyt viime vuodesta lähtien glöginhuuruisten saunailtojen lisäksi monilla toimijoilla halva eli hallituksen vaihto.Pesteihin hakemisesta ja aktiivisuudesta on tässä blogissa puhuttu joriittämiin, joten kirjoitan mieluummin eri aiheesta ja kerron TuKYn vähemmäntunnetuista pesteistä.
Oma lapseni Parkkiryhmä on tänä vuonna nostanut profiiliaanmelko paljon, ja moni jäsen jo tunteekin Parkkiryhmän. Silti vielä usein kuulenryhmääni kuvattavan sanoilla mystinen tai rooliltaan epäselvä. Lyhyestisanottuna Parkkiryhmä huolehtii Parkin siisteydestä ohjeistamalla ja valvomallakäyttäjien toimintaa. Parkkiryhmä myös kehittää Parkin toimintaa ja ylläpitääParkin tilojen kuntoa sekä ajantasaisuutta. Tätä tarkoitusta toteutetaanviikottaisilla kokouksilla ja vastuuviikoilla, tekemällä tukkukeikkoja ja muitakauppareissuja tarvittaessa, järjestämällä Parkkitalkoita ja Parkkikoulutuksiajne. Parkkiryhmä muuten piti rekrytointitilaisuuden viime viikolla; uudetjäsenet Parkkiryhmään valitsee TuKYn hallitus seuraavassa kokouksessaan ensikeskiviikkona ja valitut julkaistaan näillä nettisivuilla sen jälkeen.
TuKYllä on muutamia muitakin toimijoita, joita jäsenistö taiyhdistyksen kokous ei valitse suoraan. Näitä ovat muun muassa TaloustoimikuntaTalTo, TuKYn yritysten (KY-Dealing ja Legioona) hallitukset, vuosijuhlatiimi,yrityssuhdevaliokunta ja muutamat avainpestit kuten Speksin tai Pikkulaskiaisenylimmät vetäjät ja TuKYn Webmaster. Parkkiryhmän ohella ne ovatkin pitkältituki-toimintoja, projektin johtajuuksia tai asiantuntijatehtäviä, minkä takianiihin haetaan enemmän niin kuin työpaikkaan ja vähemmän niin kuinluottamustehtäviin.
Lisäksi TuKYstä löytyy vieläpä pestejä, joita ei välttämättäedes virallisesti ole olemassa tai joita ei suoraan mieltäisi TuKYynliittyviksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on jokaisesta vuosikurssista esiinnousevaValokuvaaja, joka jollakin käsittämättömällä tavalla valikoituu joka vuosiuusien opiskelijoiden joukosta ilman mitään hakuja tai vaaleja. Tällaisiinpesteihin voidaan lukea myös erilaiset pestit TYYssä ja sen valiokunnissa.Nehän eivät varsinaisesti ole TuKY-pestejä, mutta TuKYssäkin tottakai seurataanpolitiikkaa myös oman organisaation rajoilla.
Itselleen voi halutessaan helposti myös luoda pestin taiehdottaa jonkin toiminnan aloittamista. Esimerkiksi viime keväänä perustettuPokeriklubi aloitti täysin tyhjästä. Joka vuosi syntyy uuttaa toimintaa javastaavasti vanhaa unohdetaan. TuKY-Datan suurta suosiota viime keväällä saavuttaneetParkkilanit olivat seurausta eräästä kyseisen toimijan kokouksessa käydystäkeskustelusta ja keskustelun aloitti joku ihan tavallinen rivijäsen. Wiiniklubiei tietääkseni moneen vuoteen ole tehnyt omaa kotiviiniä, mutta jos pariinnokasta menee sitä ko. toimijan kokoukseen ehdottamaan, niin varmasti saadaanuutta vuosikertaa vihdoin tulemaan. Itse aion ainakin pitää huolta, ettäKY-Sport järjestää vielä joskus kroketti-turnauksen Parkin takapihalla.
Jos haluat tietää lisää jonkin mystisen toimijan toiminnasta,tai vaikka oman toimijan perustamisesta, jätä kommenttisi kirjoituksen alleniin palaan asiaan.
Arttu
Hyvä kirjoitus, Arttu. TuKYssä tosiaankin on monia hieman vähemmän tunnettuja pestejä. Myös TYY:n rooli on hyvä havainnoida, vaikka se ei aina varsinkaan uusista opiskelijoista niin läheiseltä tunnukaan.
Korjaan sen verta kirjoitustasi, että Wiiniklubi teki kesällä omaa viiniä ahkeran viinimestarin ansiosta, ja uutta tuotetta maisteltiinkin jo rapujuhlien jatkoilla sekä pupuinfossa.
Wiinimestarina KOMPPAAN ANTTIA
Täytynee tulla toimintaan enemmän mukaan, niin ei jää uusi viini maistamatta 😛
Tässä on hyvä ehkä myös muistuttaa siitä, että TuKYn ja sen ainekerhojen hallitukset, hallinnon opiskelijaedustajat, edustajiston jäsenet, TYYn valiokuntien jäsenet ym tekevät tahoillaan myös valtavasti opiskelijan edunvalvontaan liittyvää työtä. Epäkiitollista myönnettäköön, koska lopputulema harvoin näyttäytyy bileiden tai tapahtumien muodossa. Edunvalvonta tapahtuu pitämällä yhteyttä oman aineen henkilökuntaan, tiedekunnan johtokunnassa, ”taustalla”, hiljaisuudessa. Silti nämä kaikki ihmiset huolehtivat siitä, että voit suorittaa tenttisi, opetus on laadukasta, palautetta kerätään, opiskelu on esteetöntä ja mahdollista, opiskelija voi hyvin ja paljon paljon muuta.
Antti Jokela likes this.
Siellä on yleensä ihan kivoja ihmisiä.
aika mystinen lipsahdus 😀
Vai että on Parkkiryhmä nostanut profiiliaan.. Noh, jos se tarkoittaa sitä että nimi on enemmän kaikkien huulilla, niin kai näin voidaan sanoa olevan. Harmi vain että useimmiten syynä on mm. se kun se kauppareissu on (enemmän sääntö kuin poikkeus) jäänyt tekemeättä ja kiroillaan kun ”voi perkele tää Parkki on taas ihan vitun paskanen eikä sitä paskapaperiakaan löydy”. Anteeksi kielenkäyttö, fakta vain on se että tämä Parkkiryhmä ei kyllä ole edes ylläpitänyt Parkin kuntoa, saati sitten kehittänyt Parkin toimintaa!
Kaikki kunnia hiljaisen työn tekijöille, mutta miten olisi jos vaikka vaihteeksi TEHTÄISIIN OIKEASTI JOTAIN eikä vain huudeltaisi olemattomasta kiireestä?! Ei se nyt niin jumalattoman vaikeaa voi olla. Montako kertaa sen lattianpesukoneenki pitää hajota ennen ku sen tilalle saadaan toimiva?
Niin tarkoitin tosiaan, että Parkkiryhmä on nostanut tunnettuuttaan, ei niinkään suosiotaan. Tämä näkyi positiivisesti ainakin viime viikon rekrytilaisuudessa, jossa saatiin uusia hakijoita paljon viime vuosia enemmän ja myöskin useammalta vuosikurssilta. Muutama kaveri, jotka ovat useasti Parkista minulle avautuneet pääsevät nyt suoraan mukaan sen ylläpitoon, toivottavasti se auttaa.
Lattianpesukone oli tosiaan huollossa taas turhaan. Sitä ei luultavimmin lähetetä huoltoon enää, nyt on siirrytty moppeihin ja jossain vaiheessa ehkä ostetaan uusi kone.
Vähän samoilla linjoilla edellisen puhujan kanssa liittyen Parkkiryhmään. Tosin kehitystä on varmasti tapahtunut fiksumman avainsysteemin ja vihdoinkin loppuunsaatetun hissiprojektin muodossa, mutta kyllä tämän vuoden aikana on juoksevat perusasiat jääneet hoitamatta. Lähes jokaisessa tilaisuudessa paperit on loppu, siivousjälki poikkeuksetta huonoa, yläkerta siivottomassa kunnossa ja keittiön tiskit hoitamatta. Lisäksi yläkerran keittiössä olevalle puutelistalle ei ole tehty mitään, vaikka eikö se ole juuri sitä varten, että puutteet korjataan listan mukaan?
Alakerran siivottomuudesta ei erimielisyyttä, on tarkastettu huonosti. Tätä kehitetään nyt valvomalla Parkkiryhmän tarkastustoimintaa enemmän tarkastuslistojen ja kulunvalvonnan avulla. Papereita ja sen sellaisia varten Parkkiryhmä kokoustaa nyt kerran viikossa ja kokouksensa lopuksi hoitaa yhteisesti kaikki pullot pois yläkerran käytävältä ja paperit vessoihin yms.
Yläkerran puutelistan kanssa käytiin kyllä Ikeassa ja Honkkarissa ja kaikki järkevät ajatukset toteutettiin.
Parkkiryhmäläisyys on ehdottomasti TuKy ry:n epäkiitollisimpia pestejä. Hyvien bileiden tai illanvieton jälkeen on aina kuitenkin mahdollisuus, että joku pysähtyy kiittämään ja taputtelemaan selkään. Kuka kiittää Parkkiryhmää ja Kujalaa kun sitä vessapaperia on ja luutuja löytyy? Se on niin hiljaista toimintaa, että ilmeisesti kuntalaiset ajoittain luulevat pullojen kävelevän kauppaan itsestään. Ei tekisi pahaa kiittää myös itsestäänselvyyksistä. Ei siellä Parkilla joka kerta jää korot kiinni lattiaan, mikä kertoo, että toisinaan on myös onnistuttu. Kiitos siitä.
^^
Vieläkö kaikilla toimijaryhmillä on viikottaiset siivousvuoronsa? Eikös se ole ollut yksi Parkin käytön edellytyksiä..?
On ja on. Tosin viikkosiivous koskee vain yläkertaa.
”It’s so much easier to complain about things than to fix them.”
”There, I fixed it”
aina se fiksauskaan ei oo helppoo 😀
Ja sikariporraskin on olemassa. Se on oikeesti ihan kiva.
kyb