Turkulaiset opiskelijajärjestöt järjestävät suoraan ja välillisesti huomattavan määrän hyvinvointia tukevia ja terveitä elämäntapoja kannustavia tapahtumia pitkin lukuvuotta. Kyseiset tapahtumat saattavat kuitenkin jäädä viestinnässä ja mainostuksessa sekä käytäväpuheissa helposti lukuisien bileiden ja muiden suurempien ja vauhdikkaampien opiskelijatapahtumien varjoon.

Alkava viikko on Turun korkeakouluissa Hyvinvointiviikko. Järjestäjätahot TuKY, TYY, ÅAS ja TUO painottavat edellä mainitusta syystä tänä syksynä viikon ohjelmistossa opiskelijajärjestöjen jatkuvaluonteista toimintaa, sillä haluamme kannustaa opiskelijoita voimaan hyvin aivan joka viikolla.

Ei siis haittaa, vaikka et juuri Hyvinvointiviikolla ehtisikään kokeilla kaikkea esiin nostettua toimintaa – esimerkiksi KY-Sportin reippaita lenkkejä, Nyytin poikkitieteellisiä hengailuiltoja ja lämminhenkisiä lapsiperhetapaamisia nimittäin järjestetään jatkossakin!

Iltaohjelmien lisäksi viikon aikana mm. YTHS ja Neliveto vai etukeno -hanke kiertävät korkeakouluja. Kauppakorkeaan kyseiset ständit saapuvat torstaina 29.10., jolloin aulassa voi mm. mittauttaa verenpaineensa ja verensokeritasonsa. Samana päivänä YTHS:n edustaja myös jumppauttaa erään massaluennon osallistujia ja Montussa on tarjolla mm. kirkasvalopiste päivän piristykseksi.

Pitemmittä puheitta suosittelen lämpimästi Hyvinvointiviikon ohjelmaan ja tapahtumiin tutustumista. Myös ensikertalaiset ovat erittäin tervetulleita mukaan kaikkeen toimintaan! Hyvinvointiviikon ohjelma kokonaisuudessaan löytyy tapahtumakalenterista.