On syksy 2013. Istun sillisbussissa ja tutustun takan istuvaani pupuun, joka puhuu KY-Sportin varapuheenjohtajaksi hakemisesta. Itse olen vielä kahden vaiheilla: kovin tuo liikuntavastaavan pesti kiinnostaisi, mutta rimakauhu tuntuu iskevän.

Ennen kuin ehdin alla kuvattua pohidskelevaa kissaa sanoa, istun taas sillisbussissa. Nyt on syksy 2014 ja pohdin, että ompahan ollut vuosi. Jotain päätöksiä tuli näköjään tehtyä oikein.

Monet teistä saattavat olla samassa tilanteessa kuin itse olin vuosi sitten. Pohditte, mitäs tekisin ensi vuonna. Useat ovat olleet jaostoissa tai toimijaryhmissä kohta vuoden verran ja olisi kutkuttava uteliaisuus lähtea katselemaan opiskelijatoimintaa vielä sinne hitusen korkeammalle tasolle. Toiset taas pohtivat, että olisipa kiva lähtea hommiin mukaan. Pään sisällä käydään kiivasta pros – cons taistelua. Miten aika riittää? Sujuuko opinnot halutulla mallilla? Mitä mä siitä hyödyn? Onks musta siihen?

Meillä kyltereillä on taipumusta yrittää mitata ja arvostella elämäämme numeerisesti. Se kuinka hyvän elämän elät, mitataan urasi nettotulojen nykyarvona. Opiskeluaika tähtää tutkinnon saamiseen. Tutkinto, saati opiskeluaika eivät ole itseisarvo, vaan niiden funktio on kasvattaa tuota mainittua nettonykyarvoa. Isot herrat arkadianmäella puhuvat opiskeluaikojen lyhentämisestä: Mitä sielä koulussa turhan pitkään maleksimaan? Jokainen lisävuosi työelämässä valmistuneena Ekonomina nostaa taas hitusen tätä hyvän elämän mittaria.

kitten-16219-1280x800

Pohdiskeleva kissa

Vahvasti epäilen, että vaikka laittaisimme taloustieteilijät Milton Friedmanista John Nashiin samaan huoneeseen tälläistä hyvän elämän mittaria etsimään, eivät he sitä pystyisi edes oman Irmamme avulla numeroiksi mallintamaan.

Se mitä hyvä elämä on, on jokaisen oman pään sisällä. Minulle hyvä elämä koostuu asioista joita saavutan. Asioista joita koen. Ihmisistä joita tapaan. Hyvä elämä ei ole vain saavutuksiin tähtäävää puurtamista. Se ei ole myöskään jatkuvaa hedonistista hetkessä elämistä. Se on se kliseinen kultainen keskitie joka koostuu paitsi määräteitoisella puurtamisella saavutetuista nopista, myös unohtumattomista kokemuksista. Ja välillä myös unohdetuista kokemuksista.

Tästä eksistentialistisesta pohdinnasta palaan huikealla aasinsillalla takaisin tekstin alkuun: Opiskeluaika onkin siis itseisarvo?

Kyllä. Nämä vuodet joita tässä talossa vietämme, ovat ne joita vanhana Bentleyn rantissa muistelemme. Se mitä me muistelemme tosin tuskin on TKMY1:n tentti. Itselleni se tulee todennäköisesti olemaan nyt päättymäisillään oleva vuosi.

Mitä tämä vuosi on sisältänyt, on juuri niitä hyvän elämän aineksia. Saavutuksiin tähtäävää puurtamista. Vaivannäköä. Kokemuksia ja yhdessä tekemistä. Hauskanpitoa ja lukemattomia uusia huikeita ihmisiä. Hallitusvuosi on myös avannut sellaisen portaalin verkostoitumiselle opiskeluaikana, jota ei varmasti mitään muuta kautta saa. Ja jokainen kylteri tietää kyllä kuinka tärkeää se mediaseksikäs netwörkking on.

Luennoilla ja harkkaryhmissä me opimme teoriat ja saamme substanssiosaamista. Ongelmanratkaisutaito ja kyky organisoida asioita tehokkaasti tulee tekemällä. Verkostoja ei luoda luentosalissa, elinikäiset ystävät ja kontaktit tulevat aivan jostain muualta. En halua väheksyä opiskelun ja akateemisen osaamisen merkitystä, mutta haluan painottaa kokemuksen kautta tulevan suoriutumiskyvyn tärkeyttä. Vaikka tuskin tulen työelämässä järjestämään firman Beer Pong turnausta, uskon kokemukseni tälläisen järjestämisestä heijastavan kykyyni organisoida ja saada asioita aikaan sielä paljon puhutussa bisneselämässä.

Jokaiselta meidän hallituksestamme TuKY on vaatinut paljon. Lukemattomia työtunteja, stressinsietokykyä ja jaksamista. Jokaiselle meille se on kuitenkin antanut monin verroin takaisin. Sekä asoissa joita näemme nyt elämässämme, että asioina jotka vaikuttavat meihin tulevaisuudessa.

Kyllä, täältä voi saada jotain muutakin kuin tutkinnon.