NESU-kesän yhdet parhaimmista sitseistä pidettiin heinäkuun kuumana lauantaiaamuna Turun tutulla ja turvallisella Parkilla! Aamun kaatosateesta johtuen alun perin ulkona pidetyiksi tarkoitetut sitsit jouduttiin järjestämään sisällä, mutta Parkin kosteaan tilaan saatiin kuitenkin kuuma ja tiivis tunnelma suuren osallistujamäärän vuoksi.
Sitsien tunnelma oli jo ennen toastien shown alkua katossa, ja kun Helan går kajautettiin, kävi selväksi, että tulossa on hyvät sitsit. Mattimyöhäiset ja pommiin nukkujatkin pääsivät menoon mukaan pienen yhteispunishmentin jälkeen. Sitseillä oli paljon mieleenpainuvia hetkiä: yllätystoasti toisella setillä, mallasjuoman heittelyä osallistujien päälle ilmeisesti (?) kiitoksena hyvästä ruuasta sekä mainittakoon muun muassa Call Me Maybe –bailut perinteisen My Heart Will Go On –lopetusbiisin jälkeen. Kansainvälisyyttäkin oli: saimme kuulla australialaisen sitsilaulun ja lisäksi eräs osallistuja oli tullut Skotlannista asti kokemaan sitsaamisen taian.
Jatkot olivat sitsaajasta riippuen Ruisrockissa tai jokilaiva Donnan Lovedeckillä, joissa molemmissa ilta venyi varmasti myöhään aamun aikasista sitseistä huolimatta. Parempaa alkua lauantaipäivään ei olisi voinut toivoa!
NESU-TuKY haluaa kiittää kaikkia sitsaajia ja myös ulkopaikkakunnilta runsain määrin saapuneita kyltereitä! Syksyllä jatketaan!
Kiitokset rockaavista sitseistä! 🙂