Luonnollisesti Rahviksilla, kuten vuosijuhlillakin, on emäntä ja isäntä, jotka muistuttavat osallistujia etiketistä ja ylläpitävät latteaa tunnelmaa. Löytyi sieltä myös epäseremoniamestari, joka valtikkansa (joidenkin perättömien huhujen mukaan kyseessä oli vain harava, johon oli kiedottu jouluvalot, mutta valtikka se oikeasti oli) avulla piti järjestystä salissa. Ja jottei tunnelma vain olisi noussut liian korkeaksi, pääjuhlan esityksen hoiti Kulttiksen hallitus korkeimman omakätisesti itse säveltämällään ja sanoittamallaan kuorolaululla. Joidenkin perättömien huhujen mukaan laulun sävel oli plagioitu erään tunnetun suomalaisartistin hitti-iskelmästä, mutta Kulttis kiistää moiset väitteet.

Pääjuhlaan oli toki järjestetty muutakin ohjelmaa; onhan Rahvaanjuhlien tarkoituksena yleisen pulsuilun lisäksi ylistää myös rehellistä suomalaisia ulkoilmakulttuuria. Niinpä Parkin syksyisessä puutarhassa osallistujilla oli mahdollisuus harjoittaa perinteisiä suomalaisia urheilulajeja kuten mölkkyä ja makkaransyöntiä.

Kun Parkilla heilumisesta oli saatu kylliksi, juhlaväki siirtyi arvolleen sopivilla kulkuvälineillä vähän ailahtelevaisena perinteenä toimineeseen jatkopaikkaan Varissuolle. Siellä tutustuttiin paikalliseen ravintolakulttuuriin ja solmittiin uusia ystävyyssuhteita, jotka eivät takuulla tule kestämään. Rahvikset eivät myöskään tietenkään ole mitään ilman mahdollisuutta toteuttaa itseään karaoken muodossa, ja onneksi tähän löytyi mahdollisuus niin Parkilta kuin Varissuoltakin.

Kun Vakke oli nähty ja koettu riittävän laajassa mittakaavassa ja autonkuljettajat alkoivat tehdä viimeisiä lähtöjään, juhlavieraat palasivat Parkille – kukaan ei enää ollut varma, oliko kyseessä jatkot, jatkojen jatkot vai sillis, mutta eipä tämä epätietoisuus juuri ketään haitannutkaan. Juhlaruokaa oli tarjolla Parkin grillillä ja vieraat saivat viihdyttää itseään jatkamalla Vakkella opittuja karaoketaitojaan ja hienostuneita tanssiliikkeitään.

Hyvää loppusyksyä!

Varpu Somersalo/Kulttis