Karkauspäivänä Wiiniklubi pureutui talouskriisien koukeroihin viinejä maistelemalla. Alkuperäisestä PIGS-nelikosta oltiin Irlanti vaihdettu Italiaksi, jotta pysyttiin paremmin maukkaiden viinien maailmassa. Italia, Espanja olivat ennakkoluuloisesti illan varmoja valintoja. Enemmän arvoituksia ja odotuksia kohdistui Kreikkaan ja Portugaliin. Viineiksi valittiin Portugalista Periquita White 2010, Italiasta Villa Antinori Bianco 2010, Kreikasta Tsantali Naousa 2007 ja Espanjasta Museum 2008. Italiasta ja Portugalista valittiin siis valkoviinit, ja Kreikasta ja Espanjasta punaviinit.

PIGS-indeksi

Tästä illasta ei jälleen eksotiikkaa puuttunut. Wiiniklubin iltaa varten lanseeraamaa P.I.G.S-indeksi nousi kuin Kreikan valtionvelka. Ilta alkoi tuttuun tapaan kevyellä maistelulla omaan tahtiin. Maistelun jälkeen yleisellä kommenttikierroksella huudeltiin luottoluokitusten perään ja toisin kuin todellisuudessa myönnettiin Kreikalle jopa AA-luokitusta. Kreikan Tsantali Naousa voitti myös ylivoimaisesti kyseisen tastingin virallisen äänestyksen parhaasta viinistä. Valkkareista Heikki Kyllönen totesi hyvin nopeasti että ”kyllä näillä kännit vetäs”, mikä ehkä kertoo omalta osaltaan niiden tasosta. Punaviinien välillä kilpailu oli tiukempi.

PIGSin kurssikehitys

Ruokaa oli tasapuolisesti kaikista illan kohdemaista ja tasoltaan se lähenteli jälleen Michelin-tähtiä. Nämä eväät olisivat saaneet Silvionkin kylläiseksi. Ruokailu toteutettiin tapas-tyyliin ja pöydässä oli antimia kuin linnan juhlissa. Tarjolla oli Focacciaa, kreikkalaisia lihapullia feta-oliivitäytteellä, tzatzikia, marinoituja oliiveja, chorizoa, manchegoa, prosciutto-melonikääröjä ja pesto-mozzarellapalloja. Jälkkärinä oli Portugalilainen Pastel de nata.

Ruokailut

Kaikenkaikkiaan ilta oli kyllä aivan maunee, makee, super, rento, chilli, jepa. Allekirjoittanutta harmittaa etten päässy tentin takia kattomaan millaset jatkot tällä kertaa oli.

PS. Wiiniklubin logo uudistettiin! Check it out on Facebook!

PPS. Kaipaan noita safkoja!

terveisin

Joonas