Aurinkoisena ja kirpsakan keväisenä keskiviikkoaamuna 3.4. NESU-TuKYläisiä pitkään piinannut odotus palkittiin, kun kaksi autollista sitsaajia otti suunnan kohti länsirannikkoa ja kenties yhtä kevään odotetuinta ulkkaritapahtumaa – Wykysitsejä ja itse Wykypäivää!

Tampereen kohdalla vähintäänkin Näsinneulaan asti kohonnutta jännitystä oli pakko ruveta lievittämään parin rauhoittavan virvokkeen avuin

Wykysitsien teemana oli tänä vuonna erityisesti turkulaisia miellyttänyt Full Moon Party -teema. Niinpä bussien hurautettua sitsipaikalle ryhdyimme heti teeman mukaisiin tositoimiin ja koristelimme itsemme ja totta kai myös toisemme pimeässä hohtavilla vartalomaaleilla. Etenkin NESU-pj Ansu sai itselleen astetta villimmät maalaukset.

Ansu ja Emmi välissään NESU-Waasan tiedottaja Laura

Arttu & Emppu esittelemässä maalauksia

Sitsipaikka oli koristeltu teeman mukaisesti ja Halpa-Hallin sponssaamana sitsaajat saivat juoda ämpäreistä kuin oikeissa Thaimaan Full Moon –bileissä konsanaan. Myöskin ranteemme saivat koristusta pimeissä hehkuvista valotikuista, ja odotuksentäyteinen tunnelma sitsisalissa alkoi nopeasti lämmetä. Tämän saattoivat varmasti tuntea myös sitseistä lehtijuttua tekevät Pohjalaisen toimittajat!

Sitsien viimein alkaessa odotti turkulaisia oikea jymy-yllätys, kun NESU-TuKYn Wanhaparta Sini pomppasi esiin kolmantena toastina –  voisi siis sanoa, että melkoinen JYSMÄ-YLLÄTYS meille pahaa aavistamattomille turkulaisille!  Toasteina toimivat myös NESU-Waasan vuoden 2010 pj Johannes Carpen sekä Warrantin ja SSHV:n kylli Viktor Hollsten – ja kuten odottaa saattaa, oli toastishow huikea!

Tunnelmaa sitseiltä tauon aikana!

Kaiken kaikkiaan voi vain todeta, ettei Vaasa sitsijärkkääjänä pettänyt taaskaan ja Wykysitsit 2013 jäivät ainakin allekirjoittaneiden mieleen kenties yksinä parhaimpina sitseinä ikinä. Jatkoille suuntasimme tuttuun Fontanaan, jossa meitä miellyttivät mahtava seura sekä halvat juomat, tietenkään vaasalaisten rakastamaa jääpalaleikkiä unohtamatta! (Jääpalaleikki = mielenkiintoinen kokemus jonka vuoksi kannattaa matkustaa Vaasaan asti.)

Otto iloisissa torstaifiiliksissä

Aamulla kurkkua kuivasi ja päässä soi repeatilla Aqua Vera, mutta reippaina jatkettiin matkaa ja hypättiin Tropiclandiaan suuntaavaan bussiin. Ennen varsinaista allasosuutta oli pihalla rastirataa sun muuta hassuttelua. Ilmassa oli pientä pre-vappuvibaa ja aurinkoinen kevätsää houkuttelikin istahtamaan NESU-Waasan rastille ja nauttimaan yhdessäolosta muuten vain!

OPPAN GANGNAM STYLE

Sinin ja Oton moovit

Muiden poistuttua jo Tropiclandian kosteisiin tunnelmiin vedettiin NESU-hengessä vielä perinteinen My heart will go on Tropparin pihalla, jonka jälkeen pohdiskelimme yhdessä erinäisiä elämää suurempia asioita ja tytöt pääsivät vastailemaan mukavan kinkkisiin kysymyksiin.

Tropiclandiassa fiilis oli huikea ja allasbileet kokonaisuudessaan odotukset ylittävä – yhtenä huippuhetkenä mieleen jäivät lukuisat vesiliukumäkilaskut porukassa!

Eri vätköjen, freesiytymisten ja pikaruokien jälkeen olikin pian aika suunnata jälleen Fontanaan. Osa porukasta ehti karata jo autoilla takaisin kohti Turkua, kun urheimmat jäivät vielä nauttimaan jälkipeleistä. Vinkkien perusteella suuntasimme kulkumme Fontanan alimpaan kerrokseen El Gringoon, jossa luvassa oli Berglund&Koskenniemi –kitaraduon esitys. Jokainen paikalla ollut voi 100-prosenttisen varmasti allekirjoittaa, että tunnelma oli koko keikan ajan aivan mieletön! Muuta ei tarvittu kuin kaksi miestä, kitarat, setti uusia ja vanhoja hittejä uudelleen sovitettuina sekä laulava yleisö. Fiilis. Oli. Katossa.

Kitarakaksikko ihastui yleisöön niin paljon, että päätti antaa lauluvuoron yleisölle, kun encorena kuultiin Oasiksen ah-niin-ihana Wonderwall. Pienessä tilassa, valtavassa ringissä laulu raikasi varmasti ylempiin kerroksiin saakka. Turku ainakin ihastui aivan täysin tähän kaksikkoon – ja huhujen mukaan erään turkulaisen naisen sydän jäi kokonaan Vaasaan.

Ilta ei tosiaankaan päättynyt vielä My Heart Will Go On -yleisösooloon, vaan loppuaika vietettiinkin sitten reivipuolella hyppien ja tanssien. Valomerkin välähtäessä urhollinen, mutta kovasti pienentynyt joukkomme suuntasi nokkansa kevätrullagrillin kautta lopulta nukkumaan kuka minnekin.

Kotiin päästyämme jo semman päätyttyä tutuksi tullut tyhjä ja haikea fiilis täytti yhden jos toisenkin mielen: taas jäi pala sydäntä ulkkarireissulle, ja tuli kerättyä huikeita uusia tuttavuuksia, tutustuttua vanhoihin tuttuihin paremmin sekä ennen kaikkea haalittua mielettömiä kokemuksia ja elinikäisiä muistoja – tätä se NESU parhaimmillaan on!

Kevätterkuin,

Emilia Kauppinen, NESU-TuKY ’13 Tiedottaja & Ann-Sofie Leimu, NESU-TuKY ’13 Puheenjohtaja