KY-Sport tutustui juuri Suomeen rantautuneeseen lajiin ilmajoogaan (aerial yoga) Turun Fuego Loungessa maanantaina 11.3. Lajin ensimmäiset tunnit pidettiin New Yorkissa vuonna 2006, mutta Suomessa sitä on voinut harrastaa vasta viime elokuusta lähtien. Uusi laji herätti Turun kyltereiden mielenkiinnon ja saavutti suuren suosion.

Ilmajoogassa yhdistyvät astangajooga, ilma-akrobatia ja tankotanssi. Tangon sijasta apuna käytetään katosta roikkuvaa riippumattoa muistuttavaa kangaslenkkiä englanninkieliseltä nimeltään hammock. Harjoituksissa käytetään erityisesti syviä lihaksia ja lisätään keskivartalon liikkuvuutta. Salissa on kerrallaan vain reilu kymmenen ihmistä jotta ohjaaja ehtii ohjaamaan jokaista henkilökohtaisesti.

Monia tuntui aluksi jännittävän kankaan kestävyys. Onneksi ohjaaja lohdutti kertomalla, että on itse solminut jokaisen kankaan kattoon ja testannut ne henkilökohtaisesti.  Ensin lämmiteltiin, minkä jälkeen harjoiteltiin yksittäisiä liikkeitä. Kankaaseen otettiin tuntumaa ensin jalat maassa. Vähitellen päästiin vaativampiin liikkeisiin ja lopulta roikuttiin ilmassa ylösalaisin jalat kankaaseen kiedottuna. Tunnin paras osuus oli tietysti se, kun lopuksi kääriydyttiin kankaan sisälle rauhoittumaan. Tunnin jälkeen olo oli rentoutunut ja miellyttävä.