Welcome to My Blog
Here is a basic blog layout with a right sidebarTurun KY:n kandistipendit keväältä 2015 on myönnetty
Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on myöntänyt kevään 2015 kandistipendit ansioituneille kandintekijöille.
Turun KY myöntää kandistipendit jatkaen entisen Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan Tuki ry:n perinnettä. Yhdistyksen hallitus on päättänyt stipendien myöntämisestä kandiohjaajien esitysten pohjalta. Stipendejä jaetaan Turun kauppakorkeakoulun kanditutkielmaryhmien parhaille töille lukukausittain. Ensisijaisena kriteerinä käytetään kanditutkielmasta saatua arvosanaa. Mikäli ensisijainen kriteeri ei luo eroja ryhmän jäsenten välille, voi ohjaaja toissijaisena kriteerinä halutessaan käyttää esimerkiksi tutkielmaryhmätyöskentelyn arviointia. Jos yhdessä kandiryhmässä on kaksi tasavertaisen hyvää suoritusta, voidaan kandistipendi puolittaa kahden saajan kesken. Tänä vuonna kandistipendin sai 17 ansioitunutta kandintekijää. Alla lueteltuna saajien nimet ja pääaineet.
Turun KY onnittelee kaikkia stipendinsaajia menestyksekkäästä työstä!
Aaltonen Maija, markkinointi
Hendolin Noora, kansainvälinen liiketoiminta
Huhtamaa Lauri, markkinointi
Karumaa Pauliina, laskentatoimi ja rahoitus
Kaunisto Aleksi, laskentatoimi ja rahoitus
Kekkonen Katariina, taloustiede
Kiviniemi Arttu, laskentatoimi ja rahoitus
Kähkönen Aku, talousmaantiede
Lähteenmäki Lotta, taloustiede
Nora Juulia, taloustiede
Panina Ekaterina, markkinointi
Parhiala Tina, taloustiede
Pitkänen Mikko, laskentatoimi ja rahoitus
Rantatupa Mira, johtaminen ja organisointi
Sankila Lauri, yrittäjyys
Sivonen Risto, toimitusketjujen johtaminen
Torsti Leo, tietojärjestelmätiede
0 kommenttia