mennessä Kristian Raitio | elo 6, 2009 | Ajankohtaista
Huhtikuussa TuKY:n ja TYYn yhteisillä edustajistovaaleilla valittu uuden Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto järjestäytyi keskiviikkona 5.8.2009. Ensimmäiseksi kokouksessa valittiin edustajistolle puheenjohtajisto. Ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi valittiin...
mennessä Kristian Raitio | elo 3, 2009 | Jaostot ja toimijaryhmät, Kaikki Blogit
Johtamisen ainekerho Systeemi suunnitteli toimintaansa aurinkoisessa Westendissä lauantaina 1.8.09. Asialistalle olivat muun muassa yhdistyksen uudelleenrekisteröinti, varainhankinta, rekrytointi sekä Systeemin yhdistystuotteet. Muun muassa uuden yhdistyksen...
mennessä Kristian Raitio | elo 2, 2009 | Ajankohtaista
Tilanne odottaa kuitenkin edelleen lopullista päätöstä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö ja Kuntaliitto ovat sopineet jatko-opiskelijoiden rajaamisesta YTHS:n palveluiden ulkopuolelle elokuun 2009 alusta lukien. YTHS:n ja Kuntaliiton toukokuun lopulla tekemä sopimus...
mennessä Kristian Raitio | heinä 29, 2009 | Ajankohtaista
Ravintola Montun lounas maksaa elokuun alusta lähtien 2,45 euroa Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoille. Korotus aiempaan on 10 senttiä. Myös keittolounaan hinta nousee 10 sentillä 1,80 euroon. Muille opiskelijoille Montun normaalilounas maksaa jatkossakin 2,60...
mennessä Kristian Raitio | heinä 21, 2009 | Ajankohtaista
Onnea uusille TuKKK:n opiskelijoille opiskelupaikan johdosta! Mikäli tahdotte ottaa kaiken ilon irti opiskeluajastanne, kannattaa liittyä jo tänään Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n jäseneksi. TuKY ry:seen liittymisen myötä saat paljon etuja kuten haalarit,...
Latest Comments