Tässä se nyt vihdoin on! Nimittäin vuoden 2015 upea, hykerryttävän hauska ja omstartit taitava ryhmäjoukkio: Speksinäyttelijät 2015!!!! Lukaise ihmeessä läpi niin tiedät mitä lavalla on maaliskuussa vastassa…

 

Ohjaajailja2

Ilja Mäkelä

Toista kertaa oon TuKY-speksiä ohjaamassa. Siisti jengi meillä kasassa. Jee!

 

 

Apulaisohjaaja

Eveliina Mauno

maveMoikkuli moikkuulii! Täältä huutelee tämän syksyn pupu ja siinä samassa uusi turkulainen.Kävin Helsingissä ilmaisupainotteisen Kallion lukion ja pienestä asti oon kinunut päästä esiintymään lavalle kuin lavalle. Erityisenä intohimona on ollut aina musikaalit ja massiiviset Broadway-produktiot. Joten speksi on mulle mitä ihanin ja luonnollisin paikka olla. Tähän mennessä olen lähinnä ollut näyttelijänä, laulajana, tanssijana tai viulustina eri proggiksissa, mutta nyt löytyi mahtava mahdollisuus päästä myös homman toiselle puolelle häseltämään apulaisohjaajana! Tää on mun ensimmäinen speksi, enkä malta odottaa, että päästään täysillä tekemään! Keväällä nähdään!

 

 

Näyttelijät 

mikael

Mikael Durand

Äitini tapasi sanoa minulle aina pienenä, että minusta pitäisi tulla näyttelijä ja nyt n.12 vuotta myöhemmin, toisen vuosikurssin markkinoinnin opiskelijana, päätin lähteä kokeilemaan asiaa ja luonnollisesti tie vei speksiin! Ensimmäisenä speksivuotenani pysyttelin poissa lavalta ja hoidin valomiehen tehtäviä yhdessä toisen valomiehen kanssa. Tänä aikana koin valaistumisen (heh heh) ja tajusin miten hienoa speksi onkaan, enkä voinut enää jättäytyä siitä pois. Halusin tällä kertaa kuitenkin olla itse lavalla ja tässä sitä nyt ollaan, näyttelijätiimissä

 

Atte Elonen

atte

Moi, mun nimi on Atte Elonen 21v, tuleva näyttelijätähti. Kotoisin oon Espoosta ja tein paluun juurilleni vuosi sitten syksyllä kun aloitin opinnot Turun kauppakorkeakoulussa. Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa kavereiden ja urheilun parissa ja valitettavan usein mulla käy suu vailla mitään järkevää sanottavaa.
Speksiin lähdin mukaan, koska olin ala-asteella aikamoinen näyttelijälupaus ja haluan nähdä onko minusta enää mihinkään. Ehkä edellistä suurempana syynä pidän kuitenkin tätä huumaa ja hypettä, jotka pyörivät tämän proggiksen ympärillä. Viime vuoden ensi-illasta mulle jäi vaan semmonen fiilis, että mun on pakko olla ensi vuonna lavalla tekemässä noita juttuja. Tässä nyt sit ollaan mukana aivan huikeeta speksinäyttelijätiimiä, enkä mä vois olla yhtään innostuneempi!

 

Lauri InkinenSpeksikuva_Inkinen

Hei, minä olen Lauri. Kuvittelin näyttelijänurani jo päättyneen, mutta esiintyminen edellisessä Speksissä tuhosi persoonaani ja aivosolujani sen verran rajusti, että palaan lavalle tavoittelemaan vielä korkeampaa sekavuuden ja hämmentävyyden tasoa. Kiipeän alasti jumalten vuorelle etsimään omstarttien aatelia ja oksennan sen teidän päällenne. Tai sitten en. Joka tapauksessa keväällä nähdään!

 

 

Johannes Juolahtijohannes

Terve vaan!
Edellisen vuoden speksissä bassoa soitelleena päätin, että onhan se pakko lähteä tämänkin vuoden speksiin jollain tapaa mukaan ja kas kummaa löysinkin itseni loppujen lopulta näyttelijän saappaista! Olkoon TuKY-Speksi vuosimallia 2015 huikein ikinä!

 

 

Venla Kuokkanen

venla

Tässä on Raumalta kotoisin oleva teatterihupsu ja musiikkihöperö, jonka loputon esiintymisvietti vetää lavalle duraselpupun tavoin milloin mistäkin syystä ja milloin missäkin paikassa. Oon superinnoissani ja odotan jo huippuhetkeä, jolloin esiripun takaa paljastuu mitä huikein esitys! Seuraa varoitus niille, jotka uskaltautuvat tulla katsomaan spektaakkelia. Mottona on, että 120 prosentilla tehdään vaikka menisi aivan metsään!

 

 Ville Pakarinenville

Viime vuoden speksi oli aivan huikea kokemus ja improkärpänen pääsi puraisemaan minua oikein kunnolla! Turun ylioppilasteatterin improryhmän lisäksi päätin lähteä mukaan sakkokierrokselle speksiinkin ja hain toista kertaa näyttelijäksi. Lupaan, että ensi vuoden speksi tulee olemaan vähintään yhtä hyvä, ellei jopa parempikin kuin tämän vuotinen spektaakkeli!

 

Pia Rawlins

pia(2)

Heippahei kaikki! Mun speksiura kiteytyy melkoisen hyvin speksin ydinviestiin: OMSTART. Turkulaisena kuudennen vuoden opiskelijana ja ikuisena speksihörhönä en voi muuta kuin todeta että speksilove ei kuole koskaan. Oon ollut markkinoimassa ja ADleimässä ja lavalla ja joku speksi tais tulla tuotettuakin. Speksi on edelleen parasta mitä voi housut jalassa tehdä! Töitä kerkee tekeen loppuelämän mut tää on tyypit hei ainutlaatuista. Eipä tässä muuta ku että One More Time!

 

Marianne Vihervuori

marianne

Olen vähän kaikesta kiinnostunut 20-vuotias tämän syksyn pupu. Kuultuani speksistä ekan kerran, esiintymistä rakastava taiteilijapuoleni huusi päässäni, että sinne minä haluan. Näyttelemistaustani on lähinnä yläasteen pitkästä ilmaisutaidosta. Kiinnostusta on siitä asti ollut enemmänkin näyttelemistä harrastaa, mutta kohtalon oikkujen vuoksi se jäi valitettavan vähälle. Esiintymiskokemusta on kertynyt enemmän laulun kautta mm. koulujen päättäreistä ja musiikkiopiston esiintymisistä. Bändin aina halusin, mutta tuntui, etten tuntenut oikeita ihmisiä. Toivottavasti roolini suo minulle jotakin laulettavaakin. Rakastan tarinoita, niiden kertomista ja kuulemista eri muodoissa. On ihan älyttömän siistiä päästä lavalle eläytymään Speksin tämän vuoden stooriin!

 

Elina Äijöelina

Heips! Olen Elina, tämän syksyn pupu Pohjois-Savosta. Rakastan musiikkia, tanssia ja esiintymistä, joten speksiin hakeutuminen oli minulla mielessä ennen kuin koulu ehti edes alkaa (totta puhuen ”siellä on sitten se speksi!” oli yksi motivoivimmista ajatuksista viime kevään luku-urakan keskellä). Näyttelemisen merkeissä en ole noussut lavalle sitten peruskouluaikojen – niinpä speksi-innostus alkaa hipoa jo kattoa. Tästä tulee mahtava show!