TuKY:n hallitus on laatinut korkeakoulun tietohallinnolle lausunnon WebOodin ongelmista 1. periodin kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä. Lausunto käsittelee pääosin sitä, miten vastaavanlaisessa tilanteessa tulisi toimia jatkossa. Lausunto perustuu TuKY-forumilla sekä nettisivujen keskustelupalstoilla annettuihin mielipiteisiin.
Lausunnon sekä siihen kuuluvan liitteen "Tulevaisuuden WebOodi" voit avata PDF-muodossa tämän uutisen alla olevan linkin kautta.
Liite | Koko | |
---|---|---|
Lausunto_WebOodi.pdf | 86.67 Kt |
Mielestäni lausunnosta jäi yksi hyvä ehdotus mainitsematta nimittäin ilmoittautumispäivien jakaminen usealle päivälle. Esim. maanantaina pelkästään pupuvuoden kurssit jne..
Nyt ollaan kyllä menossa ojasta allikkoon ainakin kielten kurssien osalta. Jos nimittäin vanhemmat vuosikurssit pääsevät aina etusijalle kielten osalta, ollaan parin vuoden päästä kusessa kun siellä on sitten aina niitä vanhempia vuosikurssilaisia. Se tarkoittaa sitä, että yhä harvemmalla on mahdollista suorittaa pakolliset kieliopinnot pois opintojen alkuvaiheessa, milloin se ainakin omasta mielestäni on ideaalisin aika tehdä niin.
Nimenomaan opintojen loppuvaiheessa oleville pitäisi antaa kaikki etusijat, sillä onhan se nyt älytöntä että graduaan palauttava joutuisi viivästyttämään valmistumistaan jonkun 1,5 op kielten kurssin takia!
Eli ne, joilla on enemmän pisteitä saa niitä lisää kun taas ne, joilla niitä ei ole, jää ilman?
Ei tämäkään nyt ihan fiksulta kuulosta.
Minusta mitkään etuoikeudet kurssien suorittamiselle eivät ole järkeviä. Mikäli kursseille pääsisivät ne, joilla suoritettuna on eniten opintopisteitä, tulisi järjestelmästä ajan myötä sellainen, ettei kursseille pääse ennen kuin suoritettuna on N opintopistettä. Tämä ei ihan vastaa käsitystäni akateemisesta vapaudesta… 🙂
Kieliopinnoissa ei pitäisi olla kyse siitä, kuka on etuoikeutettu suorittamaan pakolliset kurssit missäkin opiskelujen vaiheessa. Järjestelmän on pystyttävä joustamaan siihen, että opiskelija suorittaa tutkintoonsa kuuluvat kurssit hänelle sopivimmassa vaiheessa. Pakollisia kursseja on siis joko järjestettävä useammin vuodessa, mahdollisuuksien (kurssin luonteen) mukaan suuremmalle porukalle kerralla tai on suuremmassa määrin mahdollistettava kurssien suorittaminen itsenäisesti.
Niin, miksi yliopistossa pitäisi alkaa paapomaan ketään? Luulisi, että aikuiset ihmiset osaisivat ottaa vastuun omasta opiskelustaan!
Jokainen tietää heti orientaatioviikosta lähtien, että mitä kursseja on pakko suorittaa valmistuakseen. Jos siis tiedostaen jättää näiden pakollisten kurssien suorittamisen ihan viime tippaan, niin oma vika! Turha vaikeuttaa toisten opiskeluja (lue: kursseille pääsyä) oman tyhmyyden takia. Ja mielestäni systeemiäkään ei saa tehdä sellaiseksi, että tällainen toiminta olisi mahdollista.
Vaikka kurssi-ilmoittautumisaika on nimellisesti kaksi viikkoa, on se joidenkin kurssien kohdalla käytännössä maanantaiaamu kello 08:00-08:10. Korkeakoulun tulisikin laajentaa erityisesti kielten kurssitarjontaa siten, että loppuviikostakin (tai ainakin tiistaina) on vielä mahdollisuus kaikille kursseille ilmoittautua. Käytännössä siis kielten kurssien ryhmiä on lisättävä. Toinen hyvin yksinkertainen tapa on laittaa yksi ryhmä vähemmän suosittuun aikaan esim. keskiviikko kello 18, jolloin ne, joille kurssi on välttämätöntä saada, voisivat päästä kurssille ilman ilmoittausumispaniikkia.
Hyvi se ainakin mulla toimi tänä aamuna.
niin mitä sitten?
Weboodi oli aivan jumissa, jos yritti talon sisältä. Kotikoneilta yrittäneillä oli kuulemma toiminut ihan ok
Ei toiminut itselläni kotikoneelta 8:05-8:30 välisenä aikana.
Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että jokaisen pitäisi pystyä joustamaan, sillä opinnothan ovat ne tärkein asia. Jos ei nappaa mennä perjantaiaamuna tai keskiviikkoiltana harkkaryhmään/kielen kurssille ihan vain sen takia, ettei huvita, niin sitten on kyllä jotain opiskelumotivaatiossa pielessä. Opiskelemassahan täällä ollaan, eikä sen vuoksi, että voitaisiin hengata vapaalla mahdollisimman paljon. Jokainen saa kyllä pakolliset kurssit suoritettua, jos ei ole niin hirveän kranttu.
työssäkäyvät syyttäkööt itseään. Kyllä opintotuen ja asumislisän pitäisi riittää elämiseen. Jos ei riitä kanttia venyttää penniä niin voi miettiä kannattaako alkaa opiskelijaksi lainkaan.
Isä/äiti ei ole ikinä maksanut mitään, olen käynyt töissä melkein koko ajan opintojen ohella, olen aina päässyt haluamilleni kursseille, myös SV1A. Eikä ole kaikki tämä edes tehnyt tiukkaa. Joten miten tämä voi olla ongelma?
Ihan täysin samaa mieltä! Ei koulu voi valita kurssien ajankohtia sen perusteella että opiskelijat pääsevät töihin. Se on sitten ihan opiskelijan oma ongelma. Jos haluaa saada sillaisia kursseja niin käyköön esim. avoimessa jossa kurssien aikataulut on juuri sovitettu työssäkäyville.
Eikö Oodi aseta opiskelijat eriarvoiseen asemaan sillä toisilla on kotonaan nopeampi netti elikä mahdollisuus kirjautua aamuisin nopeemmin Oodiin? Entäs ne jotka ovat vähän hitaampia muutenvaan käyttämään tietokonetta. Entä jos on joku vamma eikä hiirikäsi pelaa? Tasa-arvon nimissä vaan kysyn?
Anonyymi
Onko opiskeluaikana edes tarkoitus elää herroiksi? Pitää olla kolmio kattohuoneistossa lähellä keskustan baareja (anteeksi kärjistys)? Hei haloo… Juuri tämä näissä tulevissa ekonomeissa on vikana, että mukamas ollaan ekonomeja heti, kun on tullut hyväksymiskirje, ja sen jälkeen ei kelpaakaan mikään ”huonompi” enää.
Ei se asuminen Varissuolla/YO-kylässä solussa tee sinusta yhtään huonompaa tulevaa ekonomia. Ja sen vuoksi niitä työssäkäyviä ”rankaistaan” kurssi-ilmottautumisen ajoilla ja kurssien sijoittamisella, koska se pääidea on opiskelu eikä työssäkäynti. (En tosin suhtaudu negatiivisesti työssäkäyntiin opiskelujen ohella, mutta…)
Weboodi alas!
Kannattaa verrata naapuriin. Niin kyllä WebOodi on yllättävän hyvä härpäkkä.
Todellakin. Onhan yliopiston systeemi ihan jostain aatamin ajalta. Ja se vasta asettaakin ihmiset eriarvoiseen asemaan, kenen bussi tuleekaan nopeammin, ketä kirjoittaa nopeammin, ketä jaksaa jonottaa kauemmin, kenellä on varaa makuupussiin.. jessus.
Oodi on aivan mainio ja hyvä väline kurssi-ilmoittautumiseen. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla ilmoittautumassa klo 8.00. Jos vaikka silloin ilmoittauduttaisiin sitten pelkästään niihin harkkaryhmiin tms. Ja mitä tulee työhön niin eikö tämä ole kauppakorkeakoulu, koulua käydään ajalla 8-16 (18) töistä pitää pystyä joustamaan sen verran tai sitten ei tarvitse käydä koulua ollenkaan. Naurettavaa ottaa stressiä sillaisesta että sitten en voi käydä töissä kun muutkin joustavasti voi! Se on valintakysymys!
Niin. Ei opiskelua voida lähtökohtaisesti suunnitella iltapuuhasteluksi töiden ohelle. Jos opiskelu häiritsee liikaa tuottavan työn tekoa, kannattaa pohtia reaalioptioajattelua hyödyntäen, kumpi on kannattavampi investointi.
Käytännön vinkki: jos yhtään osaat suomea, kannattaa vetäistä SV1a tenttimällä läpi. Ei tarvitse tuhlata aikaa eikä itkeä, ettei mahtunut kurssille. Tentissä on kyllä tilaa.
Minullakin huuteli weboodi erityisesti 8-8.30, että palvelin on tukossa. Miksi ihmeessä koulu ei pysty hankkimaan meille lisää palvelinkapasiteettia, kun nykyinen määrä ei selvästikään riitä.
Pätäkästähän tässäkin on kyse, joten jos halutaan tosissaan säästää, niin halvimmalla päästään kynän, paperin ja jonon avulla.
Toisaalta voi olla aiheellista kysyä, onko tuo puoli tuntia – tunti niin kriittinen aika, että vaadittavan kapasiteetin lisäyksen hyötysuhde olisi millään tavalla järkevä.
Samalla voidaan kyllä tarkastella, onko itse ilmoittautumisjärjestelmä ongelman ydin vai vain se väline, joka nostaa ongelman esiin. Suurempi ongelma tämänkin taustalla on se, ettei harjoitusryhmiä ym. ole riittävästi meidän opiskelijoidemme tarpeisiin. Jos puututaan vain WebOodin toimintaan, ignorataan todellinen ongelma, joka on WebOodin tukkeutumisen taustalla.
Saamme täällä kauppakorkeakoulun puolella olla toisaalta varsin onnellisia jo tästäkin määrästä harjoitusryhmiä ym. – tuolla tien toisella puolella moni tutkinto on pelkkää kirjekurssia. Sen soisin kuitenkin, että tiettyjä kielten kursseja olisi mahdollista suorittaa suuremmassa määrin itsenäisesti. 80 % läsnäolopakkokin on yksi niistä syistä, jotka niitä kielten ryhmiä täyttää.
tai mitä jos ihmiset vaan laittaisi sen kellon soittamaan aamulla?
Kyllä musta tuntuu että harjoitusryhmiä on ihan tarpeeksi ja jos opiskelija pystyy vähän joustamaan niin aina ryhmään pääsee. Itse olen aina päässyt haluamilleni kursseille viiden vuoden kauppis taipaleellani ja harvemmin olen edes mennyt ensimmäisten joukossa niihin ilmoittautumaan.
Tosin en tiedä mikä tilanne nyt on. Mutta on se tosiaan kumma että niin tukossa oodi vaikuttaa aina ilmoittautumisten yhteydessä olevan. Eikö näitä voisi mitenkään porrastaa? Jos jo pelkästään ne kurssit mihin ei ole ”kiire” ilmoittautua niin ilmoittautuisi vähän myöhemmin ja antaisi vuoron toisille. Toisaalta kaikki taitaa ajatella että kun kerran nyt oodiin pääsen niin ilmoittaudun kaikille kirjakursseille jne samalla, enkä anna vuoroani toiselle opiskelijalle mistään hinnasta. Noh, syyteen tai saveen, jotain pitäisi tehdä.
kyllä, ja minusta naisen weboodi on vain 80% miehen vastaavasta (toki myös hitaampi, huonompi ja pienempi ainakin), joten tässä on ihan selkeää epätasa-arvoa.
Vuosikurssilla ei pitäis olla niinkään väliä vaan opintopisteiden määrällä. Nehän sen loppupeleissä määrittää kuinka pitkällä opinnoissa on. Eli ne joilla on eniten noppia = lähimpänä valmistumista pääsisivät PAKOLLISILLE kieltenkursseille etupäässä.
Niin että oletuksena on, että opiskelijan on täysin turha haahuilla mukavamman elämäntyylin perässä ja kerätä työkokemusta? Isi ei aina maksa ja suhteilla ei aina saa sitä duunia KTM-papereilla. Menisit sinäkin töihin, oppisit monta hienoa asiaa tosielämästä.
”Itse olen aina päässyt haluamilleni kursseille…”
…paitsi SV1a:lle?
onhan se nyt älytöntä, että graduaan palauttava ei ole tajunnut käydä jotain 1,5 op kielen kurssia ajoissa!!
Ja kyllä nuo kurssit saa jotenkin aina sovittua kielenopettajan kanssa, itsenäisesti olen ainakin itse tehnyt monta kurssia, vaikka opintojen alkuvaiheessa olenkin.
WebOodi ei toimi taaskaan. *huokaus*