Parkkiryhmään on valittu uusia jäseniä. Ryhmän uudet jäsenet ovat:
Arttu Kujala,
Tapio Tuomola,
Arto Voipio,
Saara Koskenkorva,
Kristian Riehakainen,
Tommi Pollari,
Maisa Mattila,
Simon Ylinen.
Vanhoista jäsenistä Parkkiryhmässä jatkavat Niko Nykänen, Saara Hirvonen ja Jyri Ranta.
Parkkiryhmän tehtäviin kuuluu muun muassa Parkin käyttäjien opastaminen tilojen käytössä, tilojen kunnon ja toimivuuden seuraaminen sekä musiikin ja karaoketarjonnan ajankohtaisuudesta huolehtiminen. Parkkiryhmään saa ja pitää ottaa yhteyttä aina ennen alakerrassa järjestettäviä tilaisuuksia sekä muutenkin Parkkiin liittyvissä asioissa.
Parkkiryhmän tavoittaa sähköpostilla: ky-parkkiryhma@tse.fi ja numerosta 040 768 0885 saa kiinni virastoaikana vuorossa olevan henkilön.
hienoa!
nättiä kun on ihmisiä keneltä kysyä neuvoa tarvittaessa!
Musiikki tarjontaa voisi parantaa kun on uusia innokkaita, nettihän ei ole tosiaan toiminut sitten syksyn alun.
Parkilla on aikaisemmin käytetty koulun verkkoa, jota on käytetty langattomalla yhteydellä. Yhteys on ollut alusta asti hyvin epävarma ja kesän lopussa yhteys lakkasi toimimasta kokonaan. Parkille ollaan parasta aikaa hankkimassa kiinteää nettiyhteyttä, jonka pitäisi ratkaista yhteysongelmat lopullisesti. Nettiyhteys saadaan Parkille pian.
No, mutta ennen netin toimimaansaamistakin voisi sinne joku viedä vaikka jotain vähän uudempaa musiikkia, hips don’t lie alkaa oleen jo vähän kulunut biisi.
kai siellä on teosto-maksut kunnossa ja musat laillisesti hommattu? ei tekisi mieli vasikoida…
Miten tota parkkii kehtaa vuokrata ulkopuolisille kalliilla hinnalla kun se on kuitenkin bileiden jäljiltä aina ihan sekanen ja haisee viinalle jne.. ja se keittiö o kauhee kun sitä ei siivota!
Koska se aina bileiden jälkeen siivotaan, keittiötä myöten, jonka jälkeen Parkkiryhmä tekee vielä tarkistuksen ja jos siisteys ei kelpaa puutteet korjaa bileiden järjestäjä.
Kiitos palautteesta. Laitamme musatarjonnan kuntoon pikinmiten.