PwC

Turun KY julkaisee kolme erilaista työpäivää pääyhteisyökumppanillamme PwC:llä. Seuraavassa myyntireskontrassa toimiva Suvi Pulkkinen kertoo hänen työarjestaan.

Päiväni myyntireskontrassa

Suvi Pulkkinen, Myyntireskontra ja perintä, Business Support Finance

Aamulla ensimmäiseksi hortoilen kylpyhuoneeseen hoitamaan aamutoimet ja lähden koiran kanssa aamulenkille. Tässä vaiheessa vasta oikeasti herään. Kesäisin aina juoksen aamulenkin, mutta talvisin tyydyn kävelemään. Aamulenkin jälkeen on tiedossa hieman ehostamista ja aamupala kahvin kera. Herätän poikaystäväni vasta puoli seitsemältä kun olen jo laittanut kahvin tippumaan. Seitsemän jälkeen lähden juoksemaan bussipysäkille ja puolen tunnin kuluttua saavun Ruoholahteen.

Aamu alkaa joka päivä sähköpostien lukemisella ja niihin vastattuani kirjaan tilille tulleet suoritukset. Seuraavaksi lähetän sähköpostia laskujen suorituksista joista on ollut kirjeenvaihtoa joko erääntymisen tai suuren summan vuoksi. Ilmoitamme myös aina osastolle jos asiakkaalta tulee osasuoritus.  Kun asiakkaalla on sovittu maksusuunnitelma, saamme näin parhaiten seurattua että maksut tulevat ajallaan.

Tänään sain sähköpostitse vihdoin kaipaamani pankkitiedot yhteen Etelä-Amerikan toimistoistamme. Olemme kolmesti yrittäneet maksaa yhtä laskua, mutta pankkitiedot ovat olleet virheelliset ja maksu on palautunut aina tilille. Tällä kertaa maksan laskun uusilla tiedoilla ja ilmoitan vastaanottajalle että ilmoittavat jos tai kun vastaanottavat maksun. Jään jännittämään huomista, jotta näen onko maksu lähtenyt tililtä.

Joka päivä klo 11.00 alkaa lounas. Kaikki eivät ole niin tarkkoja lounasajasta, paitsi meidän tiimi. Kun klo lyö 11, tapaamme keittiössä. Syömme pienen tiimimme kesken yleensä omia eväitä, paitsi tänään haen läheisestä K-Marketista salaatin. K-Marketin salaatit ovat todella suosittuja täällä taloushallinnossa. Kauppa on lähellä ja siellä saa itse valita salaatin ainekset.

Lounaan jälkeen käyn läpi perintäkiellossa olevia laskuja. Tulostan kirjanpidosta listan laskuista ja katson milloin laskuista on viimeksi käyty kirjeenvaihtoa. Käyn erinäistä sähköpostiviestittelyä asiantuntijoiden kanssa asiakkaiden tilanteesta. Lisäksi viestittelyä käydään asiakkaiden kanssa jos he esimerkiksi pyytävät laskukopioita.

Hoidan vielä lisäksi sähköpostia, jonne PwC:n toimistot ympäri maailmaa lähettävät laskukopioita. Globaalisuudesta tulikin mieleeni, että meillä on tunnin palaveri uudesta järjestelmähankkeesta. Selvästi haluamme kehittää liiketoimintojamme ja ensi kuussa meillä alkaa mittava projekti uuden hankkeen parissa. Kalenterini on kiitettävästi täynnä hankkeeseen koskevista palavereista.

Kahden aikaan haen kahvikupillisen, jonka jälkeen käyn läpi maksumuistutukset jotka on lähetetty tietty aika sitten ja katson onko laskuja maksettu. Samalla käyn läpi perintämappeja, jotka ovat myyntireskontran raamattuja. Mappien läpikäyminen on pohjustusta huomiselle, jolloin lähetän karhukirjeet. Päivän lopuksi tallennan koneelleni vielä viime viikolla käymässäni Intrum Justitian koulutuksesta saamani Powerpoint -esitykset. Jos joskus tulee jotakin mitä haluan tarkistaa, löydän ne parhaiten työpöydältäni.

Päivä onkin rientänyt nopeasti ja kello lähestyy neljää. Siinä oli työpäiväni ja riennän metroon, josta vaihdan junaan Leppävaaraan. Luvassa on seuraavaksi 1,5 tunnin salitreeni, jota odotan innolla. Käyn kolme tai neljä kertaa viikossa kuntosalilla, varsinkin kun nuo kesäiset aamulenkit ovat jääneet pois. Treenit ovat minulle terapiaa. Musiikki soi korvissa kovaa eikä tarvitse huolehtia muusta kuin siitä, että jaksaa vetää treenit kunnolla loppuun asti! Noin seitsemän pintaan olen kotona ja syön iltaruuan. Tämän jälkeen on vielä tiedossa iltalenkki koiran kanssa ja kotiin palattuani tunnen saavuttaneeni taas tänään jotakin. Uni on toivottu illan päätös.