Rakas kotimme Parkki on tänäkin keväänä ollut aktiivisessa käytössä.

 

Parkin toimivuutta ja ilmettä on tarkoitus uudistaa tänä vuonna alakerran osalta. Ainakin alakerran kalusteet alkavat olla raskaan biletyksen jäljiltä parhaat päivänsä nähneet. Parkkiryhmän tavoitteena onkin, että syksyllä meitä odottaa uusi entistä ehompi Parkki!

 

Parkilla otettiin käyttöön kevään aikana myös kierrätysastiat pahville ja metallille. Kierrätys on toiminut pääasiassa hyvin, mutta metalliastiaan on joutunut useampaan otteeseen myös sinne kuulumatonta jätettä. Pahvi- ja metallinkeräysastioiden kyljissä on tarrat, joissa on mainittu materiaalit, joita astioihin voi laittaa. Noudattakaa siis näitä ohjeita, kun viette astioihin roskia. Toivon, että bileiden jätteitä kierrätettäisiin mahdollisimman paljon nyt kun siihen on luotu hyvät mahdollisuudet.

Tänä vuonna Parkille tehtiin myös joka viides vuosi tehtävä kuntokartoitus. Kuntokartoituksessa talo käydään läpi lattiasta kattoon ja etsitään mahdollisia vaurioita tai ongelmia. Tämä auttaa meitä varautumaan investointeihin, joita rakkaan talomme kunnossapito välillä vaatii. Raportin valmistuttua päätämme tänä vuonna tehtävien korjausten laajuuden ja aikataulun.

 

Vappua silmällä pitäen on hyvä myös muistuttaa naapurisovun ylläpitämisestä. Parkilla saa ja kuuluu pitää hauskaa, mutta juhliessa täytyy kuitenkin muistaa, etteivät roskat ja tyhjät pullot kuulu naapureiden pihaan tai Parkinkadun varrelle. Joissakin juhlissa on myös käyty tarpeilla naapureiden pihassa, josta seuraa meille valituksia. Nyt kun Parkin WC- ja viemäriongelmat on selvitetty, ei pitäisi olla mitään syytä käydä ulkona tarpeilla. Muistetaan myös vappua juhliessa, että Parkin pihalla ei seisoskella enää kello 22 jälkeen, jotta naapurit saavat nukkua yönsä rauhassa. Pidetään siis kodistamme huolta ja noudatetaan Parkin sääntöjä!

 

Hauskaa vapun odotusta!

Juho Vahala
Kuntamestari