uus-ey

Nimeni on Casimir Stierncreutz ja opiskelen rahoitusta Hankenilla. Tutustuin alun perin EY:hyn syksyllä 2015 järjestetyllä case-kurssilla. Kurssilla EY oli yksi yrityksistä jotka vetivät opiskelijoille case-harjoituksia antaakseen meille kuvan siitä, minkälaisten tehtävien parissa rahoitusta opiskeleva voisi mahdollisesti työllistyä tulevaisuudessa. Kiinnostuin EY:n tarjoamista harjoittelumahdollisuuksista niin paljon, että päädyin hakemaan harjoittelijan paikkaa. Kaikesta päätellen haastatteluni meni hyvin ja sain paikan Lead Advisory -tiimistä, josta kuulee käytettävän myös nimitystä Corporate Finance -tiimi. Lead Advisory on osa EY:n Transaction Advisory Services-yksikköä, josta käytetään tuttavallisemmin nimeä TAS. Yksinkertaistetusti tiimin tehtäviin kuuluu toimia välikätenä yrityskauppojen myyjä- ja ostajaosapuolien välillä sekä rahoitusta tarvitsevien ja myöntävien yritysten välillä.

Yksi EY:llä työskentelyn parhaita puolia on ollut tutustua talon muihin tiimeihin sekä näiden tiimien toimintaan ja työnkuvaan. Esimerkiksi Corporate Finance -tiimissä työskentelemme paljon muiden TAS:n tiimien kanssa. Työskentely monien eri tiimien kanssa antaa hyvän ja kattavan kuvan siitä, mitä kaikkia osa-alueita yritysjärjestelyprosessiin kuuluu ja mitä aspekteja erityyppisissä transaktioissa on huomioitava. Lisäksi on mainittava myös kansainvälisen verkoston tuomat edut, joiden ansiosta EY:llä saa tehdä yhteistyötä eri puolilla maailmaa työskentelevien kollegoiden kanssa. Projekteissa tulee usein esille mielenkiintoisia kansainvälisiä kysymyksiä ja näkökulmia, ja yhteistyö muiden EY-toimistojen kanssa vuorostaan tuo toimeksiantoihin uuden ulottuvuuden.

Corporate Finance-tiimin päivittäiset työtehtävät vaihtelevat paljon ja riippuvat suurilta osin meneillään olevista projekteista ja projektin vaiheesta. Keskeisiä tehtäviäni tähänastisen harjoittelujaksoni aikana ovat olleet muun muassa erilaisiin projekteihin tulevan myyntimateriaalin, tarjousten sekä esimerkiksi asiakastapaamisia tai sisäisiä läpikäyntejä varten tarvittavien asiakirjojen ja muiden materiaalien luonnosteleminen ja tuottaminen. Myös erilaisten markkina- sekä yrityskartoitusten tekeminen ovat osa jokapäiväistä työnkuvaani. Työn luonteen ja vaihtelevuuden ansiosta työtehtävissä saa mahdollisuuden tutustua erilaisiin yrityksiin ja toimialoihin, ja tätä kautta oppii päivittäin uusia ja ajankohtaisia asioita yritysmaailmasta sekä Suomessa että maailmalla.

Työn projektiluontoisuus sopii minulle hyvin, sillä pidän siitä tunteesta kun on panostanut ja käyttänyt aikaa johonkin projektiin ja sen saa vietyä maaliin, ja pystyy taas tämän jälkeen aloittamaan puhtaalta pöydältä uuden projektin. Kun pääsee osaksi projektia, pääsee myös samalla tutustumaan syvällisellä tasolla yritykseen, sen liiketoimintamalliin, markkinoihin, sekä itse myynti-, osto- tai rahoitusprosessiin.

Työajat ovat joustavia, ja huomioiden päivän työtehtävät meillä on mahdollisuus valita itsenäisesti milloin työpäivä alkaa ja päättyy. Joinakin iltoina voi esimerkiksi olla tiedossa, että seuraavan työpäivän tehtävät tulevat omalle pöydälle vasta klo 10, jolloin voi hyvällä omallatunnolla nukkua hieman pidempään. Sitten taas toisina päivinä on ilmaannuttava toimistolle jo klo 7 maissa jotta hektisen päivän tehtävät saa tehtyä sovittujen aikataulujen puitteissa. Sama pätee myös työpäivän aikana; mikäli töiden lomassa on hiljaisempi hetki voi tämän käyttää esimerkiksi lenkkeilemällä Töölönlahdella tai käymällä salilla iltapäivällä, jonka jälkeen ajatukset ovat taas virkeitä. Hyvin harvoin kohdalle sattuu niin rauhallinen päivä, etteikö pöydällä olisi mitään toimenpiteitä odottavia tehtäviä, joten työn puutteesta ei kyllä tarvitse olla huolissaan.

Kesän aikana tavallinen työpäiväni on voinut näyttää esimerkiksi tältä:
8:30 Saavun toimistolle, juon aamuteen, käynnistän koneen ja luen saapuneet sähköpostit sekä päivän ajankohtaiset uutiset
9:00 Osallistun sisäiseen palaveriin jonka aikana suunnittelemme annettavaa tarjousta
10:00 Teen tarjousta varten markkinakartoitusta
12:00 Käyn lounaalla EY:n samassa rakennuksessa sijaitsevassa henkilökuntaravintolassa
12:45 Valmistelen myyntimateriaalia käynnissä olevaa projektia varten
16:00 Puhelinneuvottelu asiakkaan kanssa jonka aikana on tarkoitus keskustella tarjouksesta ja saada sitä varten tarvittavia lisätietoja
16:30 Viimeistelen myyntimateriaalia joka minun on tarkoitus lähettää tämän jälkeen kollegoilleni ensimmäistä läpikäyntiä varten
18:30 Suunnittelen seuraavaa päivää ja silloin agendalla olevia työtehtäviä, ja tämän jälkeen pyöräilen kotia kohti.

Terveisin,paivani-traineena-eyn-transaction-advisoryssa
Casimir

P.S. Haku trainee-ohjelmaamme on auki 9.10. asti, käy tutustumassa avoimiin paikkoihin osoitteessa ey.com/fi/careers