Ne ovat täynnä muistoja, ne ovat nähneet kaiken, ne ovat opiskelijan kallein vaatekappale – haalarit.
Ihanat kamalat haalarit herättävät tunteita ehkä enemmän kuin mikään muu vaatekappale opiskelijan vaatekaapissa. Ne ovat jokaisen opiskelijan tunnusmerkki aina Helsingistä Rovaniemelle ja takaisin ja monille se, mitä eniten opiskelemaan tullessa odottaa. Ne paljastavat käyttäjästään enemmän kuin tuleekaan usein ajatelleeksi; opiskelupaikan lisäksi myös opiskelijaelämän konkarin tai poikkitieteellisen seikkailijan.
Suomeen haalariperinne on alkujaan tullut teekkareilta, mutta nykyisin lähes jokaisella korkeakoululla tai yliopistolla on omansa. Haalareiden väreistä voi nopeasti päätellä, missä toinen opiskelee. Monivärisiäkin haalareita näkee paljon; hihoja on saatettu vaihtaa kavereiden kanssa ja takatasku repsottaa erivärisenä vaihdon jäljiltä. Joskus lahkeista voi päätellä paljon, sillä niihin liitetään usein vaihto seurustelukumppanin kanssa. Myös opiskelupaikkaa vaihtaneet usein yhdistelevät uusia ja vanhoja haalareitaan.
Haalarit edustavat monelle ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Kun isoissa tapahtumissa törmää toiseen tummansinihaalariseen, on helppo tuntea kuuluvansa samaan porukkaan, vaikkei toista tuntisikaan. Haalarit kuitenkin luovat yhteisöllisyyttä myös yleisesti kaikkien opiskelijoiden välille, ja muille haalariasuisille on matala kynnys mennä juttelemaan. Haalareihin pukeutuneisiin suhtaudutaankin pääsääntöisesti iloisesti kaupungilla, vaikka vähän hassuttelisikin – etenkin opiskelijoihin tottuneessa Turussa.
Meillä TuKYllä haalareita käytetään paljon: ne ovat varma valinta niin sitseille, baariin kuin approillekin. Haalarit myös pelastavat monelta asukriisiltä helppokäyttöisyytensä takia. Ne paitsi kestävät kylmää Pikkulaskiaisena, mutta sopivat myös parkkihien täyttämälle tanssilattialle.
Tässä vielä lopuksi muutama vinkki uudelle pupulle, nyt kun viimein saat keskiviikkona haalarit ensimmäistä kertaa jalkaasi:
1) Haalarimerkkejä voi joko ommella tai liimata haalareihin. On joku tainnut joskus niitatakin, mutta tätä ei voi kyllä kenellekään suositella. Haalarimerkeistä kannattaa ottaa takaosa pois, niin ne eivät irtoa niin helposti.
2) Kauppislaisen tunnistaa usein tummansinisten haalareiden lisäksi myös valkoisista converseista haalarikenkinä. Kannattaakin siis olla tarkkana kun lähdet jatkoilta että otat varmasti omat kenkäsi.
3) Vaikka haalareita tuleekin usein pidettyä viihteellä, muista, että aina ne jalassasi edustat Turun KY:tä. Jätä siis totaalinen perseily julkisilla paikoilla suosiolla muille.
4) Älä murehdi haalarien istuvuudesta – niiden kuuluukin näyttää rennoilta. Vaikket ehkä Kardashiania muistuttaisikaan ne päälläsi, on haalareissa mukavuus kaikkein tärkeintä.
5) Jos haalarit menevät likaisiksi, älä huoli. Ne kestävät kyllä vähän rajummankin menon: siihen ne on suunniteltu.
Ennen kaikkea nauti haalareistasi, tee niistä omannäköisesi ja kanna ne ylpeydellä!
Terkuin Inka
P.S. Oothan tulossa? (https://www.facebook.com/events/1121571761213866/)
P.P.S. Tänne myös? (https://www.facebook.com/events/1092202444161096/)
Inka Helaniemi
Sosiaalipoliittinen vastaava
sopo@tuky.fi
Latest Comments