Nordea logo

 

Helsingin Vallilan dealing-sali alkaa vähitellen tyhjentyä ja päivittäinen tasainen melu hiljentyä. On siis hyvä hetki keskittyä hiomaan aamulla asiakkaalle lähtevää korkosuojausehdotusta. Mietin, miten asiakkaan lainasalkkuun sopisi esimerkiksi kiinteäkorkoinen, jatkettava tai kenties purettava koronvaihtosopimus. Vai uskooko asiakas kuitenkin siihen, että korot tulevat pysymään vielä pitkään nollan tuntumassa, jolloin ”forward-starttinen” korkoswappi voisi sopia hänen tilanteessaan parhaiten. Muun muassa tämän tyyppisiä ongelmia pääsen ratkomaan päivittäin. Ja mikäpä hienompaa kuin lopulta päästä diilaamaan sopimus puhelimitse suoraan asiakkaalle.

Istun siis tällä hetkellä Nordea Marketsin korkojohdannaistiimissä, jossa palvelemme lähinnä pieniä ja keskisuuria yrityksiä korkosuojaukseen liittyvissä kysymyksissä. Juuri nyt koen löytäneeni työpaikan, josta en aikaisemmin osannut edes uneksia, mutta matka tähän pisteeseen ei ollut selvä vielä vuosi sitten. Vielä viime syksynä suoritin viimeisiä kursseja Turun kauppakorkeakoulussa, ja alkukeväällä 2014 edessä odottivat graduseminaarit Mika Vaihekosken ryhmässä. Totta puhuen tuo gradu on edelleenkin työn alla. Mikaa käy kuitenkin tässä kohtaa kiittäminen, sillä hän laittoi tuona syksynä ilmoituksen rahoituksen työtehtävistä kiinnostuneille opiskelijoille koskien Nordea Marketsin järjestämää Markets-päivää Vallilassa. Yksi asia johti toiseen, ja keväällä sain kuulla, että minut oli valittu Nordea Marketsin FFP-ohjelmaan.

Future Finance Professional- eli FFP-ohjelma on Nordea Marketsin järjestämä kesätyöohjelma vastavalmistuneille tai opintojensa loppupuolella oleville rahoitusalan opiskelijoille. Ohjelma kestää toukokuusta syyskuun loppuun, jonka aikana mukaan valitut työntekijät pääsevät syventymään pankin rahoitusmarkkinatoimintoihin. Tarjolla on työtehtäviä niin korkojen, valuuttojen, sijoitustuotteiden kuin tutkimuksenkin parissa. Olipa työnkuva sitten mikä tahansa, tarjoaa FFP-ohjelma todellisen mahdollisuuden syventyä rahoitusmarkkinapalveluihin sekä ottaa vastuuta heti ensimmäisistä viikoista alkaen.

Omalla kohdallani kutsu kävi Marketsin Asset Sales -tiimiin. Viiden kuukauden ajan työskentelin sijoitustuotteiden parissa, jossa mukaan mahtui muun muassa pankin omien strukturoitujen tuotteiden myyntiä ja joukkolainojen välitystä. Lyhyessä ajassa piti sisäistää valtava määrä informaatiota liittyen esimerkiksi lainojen hinnoitteluun tai efektiiviseen tuottoon vaikuttaviin tekijöihin.

Tavanomainen päivä sijoitustuotetiimissä alkoi yleensä valmistellen päivittäistä sisäistä uutiskirjettämme, joka sisälsi muun muassa tietoa myynnissä olevista strukturoiduista tuotteista sekä listan tarjoamistamme joukkolainoista hintoineen ja efektiivisine tuottoineen. Pian markkinoiden avauduttua alkoivat puhelimet soimaan kutakuinkin taukoamatta. Puhelimen toisessa päässä on useimmiten pankkineuvoja, joka kysyy hintaa jollekin joukkolainalle. Tarkistan ruudulta myyntilaidan ja efektiivisen tuoton. Mikäli kyseessä on suurempi nominaali, tarkistan vielä Tanskassa istuvalta traderilta, että hinta on varmasti validi, ja että pankilla on tarjota asiakkaan kysymä määrä. Mikäli asiakas lopulta näyttää vihreää valoa, annan luvan syöttää kaupan järjestelmään sekä informoin traderia, jotta tämä voi suojata riskipositionsa.

Nämä kesän viisi kuukautta olivat ehkä elämäni nopeimmat ja mieleenpainuvimmat. Olin kuitenkin onnekas, sillä pääsin jatkamaan Marketsin palveluksessa. Siirtoni korkojohdannaisten pariin toimii samalla erinomaisena esimerkkinä siitä, kuinka Nordeassa työntekijän on mahdollista liikkua, ei ainoastaan ylöspäin, vaan myös eri tuoteryhmien välillä. Onnistumiset ja erikoisosaamisalueet kulkeutuvat nopeasti samassa salissa istuvien esimiesten korviin, ja näin työntekijä pystyy suuresti omalla tekemisellään vaikuttamaan siihen, miltä hänen tulevaisuutensa pankissa näyttää. On ollut myös yllättävää huomata, kuinka salissa työskentelevät ihmiset ovat keskenään hyvin saman henkisiä. Tähän liittyen näkisinkin, että TuKY:laisten edustus Marketsissa voisi olla selvästi nykyistä suurempi. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun seuraava hakuaika ensi kesän FFP-ohjelmaan koittaa 7. – 28.1.2015.

Future Finance Professional (FFP) -ohjelma
Nordea Marketsin FFP-ohjelma tarjoaa loppuvaiheen opiskelijoille arvokkaan näköalapaikan rahoitusmarkkinoille ja mahdollisuuden verkoston rakentamiseen rahoitussektorilla. Tarjoamme haastavia työtehtäviä ennakkoon määritellyllä Nordea Marketsin osastolla. Päivittäisten työtehtävien lisäksi ohjelmaan sisältyvät mm. kesäprojektit ja Markets Summer Academy. Hakuaika FFP-ohjelmaan on 7.1.-28.1.2015.

Lue lisää FFP-ohjelmasta: www.nordeamarkets.com/FFP

 

Blogikuva Paavali Pouttu

Paavali Pouttu
Markets, Hedging Solutions
FFP-ohjelma 2014