Tuntuu siltä, että tenttiviikko osaa olla vuodesta toiseen aina yhtä ahdistava. Tilannetta ei auta se, että pitää tehdä 2–3 tenttiä samana päivänä. Ja minkä takia tentit on tehtävä aina seremoniallisesti täyteen pakatuissa luentosaleissa ryttyiselle ja lyijyn töhrimälle konseptipaperille? Aikana, jolloin lähes jokaiselta opiskelijalta löytyy älypuhelin ja kannettava tietokone tämä tuntuu suorastaan absurdilta.

Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, kuinka moni on käyttänyt tai edes tietää, mikä on tenttiakvaario? Kyse on videovalvotusta tilasta, jossa opiskelija voi käydä hänelle sopivana ajankohtana suorittamassa luento- tai kirjatenttejä. Kuulostaako hyvältä? Opiskelijan elämää tämä helpottaisi kummasti, jos voisi käydä vaikka kesken periodin hoitamassa pois roikkumaan jääneitä Y-kurssien tenttejä. Paperilla tenttiakvaario onkin hieno konsepti, mutta täällä Turussa se ei ole vielä saanut tuulta siipien alle.

Turun yliopistossa tenttiakvaario on ollut pystyssä jo vuoden 2010 toukokuusta, mutta vain harvat oppiaineet ja luennoitsijat sitä käyttävät.  Tampereen yliopistossa tilanne on toinen, ja siellä tenttiakvaario on otettu jo laajamittaiseen käyttöön.  Eikö tässä ole hyvä paikka ottaa mallia ulkopuolelta ja lähteä itsekin kehityksen mukaan?

TuKYn vaikutuskanavat sähköisen tenttimisen edistämiseen ovat sidoksissa ylioppilaskuntaan. Kehitys lähtee siitä, kun lisätään tietoisuutta ja saadaan sekä opiskelijat että henkilökunta sitoutettua ajatukseen. Itse ainakin kalastelisin mielelläni noppia tenttiakvaariossa sen sijaan, että hikoilen luentosalissa tuskastuneena kaksi tenttipaperia kädessäni. Tämänhetkisen tenttivalikoiman löydät täältä.

Äänestä siis edarivaaleissa kehityksen puolesta – äänestä TuKYä!

Timo Kovala 156
TuKY-lista