Reilu parivuotias Bar Montun After Work -konsepti lanseerattiin alun perin tuomaan opiskelijat ja opettajat yhteen rennossa ilmapiirissä. Opettajia onkin pistäytynyt torstaisessa tapahtumassa satunnaisesti, mutta suurempi osallistuminen olisi kuitenkin toivottavaa. Tähän voi jokainen meistä opiskelijoista vaikuttaa. Lisäksi After Workit ovat saaneet oman kannattajakuntansa vanhemmista opiskelijoista, joita piipahtaakin After Workeissa lähes joka viikko. Olisi kuitenkin mukavaa, jos nuoremmatkin opiskelijat uskaltautuisivat mukaan tähän vähän rennompaan tapahtumaan, jossa voit nauttia yhden tai kaksi virvoketta sekä nauttia ihmisten seurasta.
Toissa viikolla pidimme EVA:n ja KY-Gourmet’n kanssa uudenlaisen konseptin, After Work goes: Tapas & Board games! Tapahtuman suosio oli huima; tapakset suorastaan revittiin käsistä ja lautapelit viihdyttivät kuntalaisia useamman tunnin ajan. Tämän jälkeen saimme kuulla vielä oman TuKY-Speksimme musisointia, jonka jälkeen baarimme ovet sulkeutuivat, ja innokkaimmat jatkoivat vielä muualle nautiskelemaan virvokkeita.
Kevään mittaan olemme suunnitelleet pitävämme esimerkiksi Open Mic:in After Workin ohessa sekä tiedustelemme lähiaikoina kyselyn muodossa kuntalaisten toiveita konseptin suhteen. Tällä viikolla palaamme lyhyeltä tauolta lievittämään tenttistressiä. Tenttiviikkojen loppumisen kunniaksi tarjolla on niin uusia olut- kuin siiderimakujakin, minkä lisäksi olemme päivittäneet baarin kalustoa.
PS. Lautapelit ovat tulleet jäädäkseen 😉
Tsemppiä tenttiviikkoon ja torstaina nähdään!
Ilkka Laustola
Kuntamestari
Latest Comments