Moi!

Terveiset Helsingin Vallilasta Nordea Marketsin dealing-salista. Alkuun lyhyesti itsestäni – olen 28-vuotias vaasalainen, gradua vaille valmis rahoituksen maisteri. Olen liittynyt Nordea Marketsin poppooseen viime vuoden Future Finance Professional (FFP) -haun kautta toukokuussa ja muuttanut tätä nykyä pysyvästi Helsinkiin. Kesäisin golfaan ja talvisin pelaan salibandya ja melkein mitä tahansa muutakin lajia, jossa juostaan pallon perässä. Joskus tulee korttiakin lätkittyä.

Opiskeluaikoina monta työilmoitusta läpi kahlanneena voin rehellisesti sanoa, että yksikään työilmoitus ei ole kuvaillut unelmatyöpaikkaani yhtä tarkasti kuin Nordea Marketsin FFP-ohjelman ilmoitus. Sanomattakin selvää, että päädyin hakemaan ohjelmaan ja kävi flaksi. Minut otettiin määräaikaiseksi Assistant Sales Manageriksi strukturoitujen sijoitustuotteiden tiimiin, jossa olen jatkanut nyt myös syyskuussa päättyneen FFP-ohjelman jälkeen. Kehotan teitäkin tutustumaan ohjelmaan ja sen sisältöön, jos vaikka saisitte samanlaisen ahaa-elämyksen kuin itse sain. Tarkoitukseni onkin kertoa, mitä ohjelma käytännössä pitää sisällään.

Päästyäni FFP-ohjelmaan odotukseni olivat luonnollisesti korkeat, olinhan innostunut jo pelkästä työilmoituksesta. Olin kuullut, että vastuuta saa paljon ja työtehtävät ovat vaihtelevia ja haastavia. Nämä lupaukset eivät osoittautuneet liioitelluiksi – päinvastoin. FFP:ltä todella odotetaan asian omistajuutta, vastuunottoa ja aitoa innostuneisuutta rahoitusmarkkinoita kohtaan – mielestäni juuri niitä ominaisuuksia, joita voi odottaa tulevaisuuden rahoitusalan ammattilaiselta.

Allekirjoittanut koki ensimmäisten viikkojen aikana melkoisen kulttuurishokin verrattuna edellisiin työpaikkoihin. Nordea Marketsilla ihmiset ovat erittäin motivoituneita, innostavia ja myönnetään – usein myös itseäni fiksumpia. Tämä on aiheuttanut kliseiseltä kuulostavan jyrkän oppimiskäyrän ja olen oppinut tämän jakson aikana uskomattoman paljon lähtötasoon nähden. Olen saanut ja ottanut paljon vastuita, ja nykyään osa tuotekategorioista on tiimini osalta täysin minun vastuulla. Kun saa tehdä oikeita asioita, joilla on merkitystä, jaksaa töihinkin lähteä joka aamu huomattavasti motivoituneempana.

Mitä normaaliin työpäivääni sitten kuuluu? Olen kavereilleni leikkisästi sanonut, että kesän aikana olen välillä ollut myyntimies, tuotevastaava, ekonomisti, graafinen suunnittelija ja lakimies muutamia mainitakseni. Pääasiallinen vastuuni on uusien sijoitustuotteiden ideointi ja niiden tuominen myyntiin. Saan siis seurata markkinoita päivittäin ja käyttää mielikuvitustani yrittäessäni löytää hyviä sijoituskohteita. Mielikuvituksen käyttö ei rajoitu pelkästään kohde-etuuksiin, vaan kuten strukturoiduille tuotteille on tyypillistä, myös rakenteita voidaan säätää markkinatilanteeseen tai näkemykseen sopiviksi. Tiimissäni ehdottomasti hyviin puoliin lukeutuu se, että kokemusta tulee kaikista omaisuusluokista – erilaisia tuotteita on tehty esimerkiksi osake-, korko-, valuutta-, luottoriski- ja asuntomarkkinoille. Tämän koin aluksi haastavaksi, kun aiempi tietouteni monesta omaisuusluokasta oli varsin marginaalista. Yhdeksi kesän teemoista tulikin learning by doing.

Itse ohjelmaan kuului päivittäistöiden lisäksi myös johtoryhmän laatimien projektiaiheiden pohjalta tehdyt presentaatiot, jotka esitettiin loppukesästä melko isokenkäiselle seurueelle. Aiheet olivat ajankohtaisia ja ne tulivat oikeaan tarpeeseen. Aihetta tutkittuamme olimme todennäköisesti Marketsilla ne henkilöt, jotka kyseisestä aiheesta tiesivät eniten. Lisäksi meille järjestettiin kesän mittaan Summer Academyn nimellä oppitunteja, joissa osastojen kokeneempi kaarti esitteli meille, mitä heidän osastoillaan tehdään. Näin varmistettiin se, että jokainen saa ainakin jonkun käsityksen muustakin kuin omasta osastostaan. Myöskään hauskanpitoa ei Nordeassa ole unohdettu. Työn ja hauskanpidon balanssia on edistetty nimeämällä edellisen vuoden FFP-kaartista ”Fun Managerit”, jotka järjestivät useamman illanvieton vaihtelevilla teemoilla. Kalle-torstait ovat tulleet tutuiksi ja olen monta unohtumatonta muistoa rikkaampi. Toivottavasti pääsen jakamaan yksityiskohtia näistä illoista joskus myös teidän kanssa!

Samu Purovirta Assistant Sales Manager Strukturoidut sijoitustuotteet Nordea MarketsSamu Purovirta

Assistant Sales Manager
Strukturoidut sijoitustuotteet
Nordea Markets

 

Future Finance Professional (FFP) -ohjelma

Nordea Marketsin FFP-ohjelma tarjoaa loppuvaiheen opiskelijoille arvokkaan näköalapaikan rahoitusmarkkinoille ja mahdollisuuden verkoston rakentamiseen rahoitussektorilla. Tarjoamme haastavia työtehtäviä ennakkoon määritellyllä Nordea Marketsin osastolla. Päivittäisten työtehtävien lisäksi ohjelmaan sisältyvät mm. kesäprojektit ja Markets Summer Academy. Seuraava haku ohjelmaan on syyskaudella 2016.

 

Lue lisää FFP-ohjelmasta: www.nordeamarkets.com/FFP ja Facebook: Nordea Future Professionals Finland