Koukussa

Tapaan hyvän ystäväni pitkästä aikaa läheisessä kahvilassa. Vihdoinkin pääsemme vaihtamaan kuulumisia muutenkin kuin vain puhelimen välityksellä, kasvotusten. Haemme kahvit, istumme pöytään ja ystäväni alkaa selittää innoissaan kuluneesta viikostaan. Huomaan kuitenkin keskittyväni aivan muihin asioihin kuin ystävääni. Ajatukset harhailevat ja mietiskelen, kuinkahan monta tykkäystä olen saanut uuteen Instagram-kuvaani tai onkohan kukaan vastannut kysymykseeni ryhmächatissa. Sormeni syyhyävät kaivamaan puhelimen taskustani ja selaamaan pikaisesti WhatsApp-keskustelut ja sosiaalisen median. Teen niin. Keskittyminen ystäväni sanoihin on herpaantunut jo aikaa sitten ja huomaan, etten ole kuullut viimeisistä lauseista puoliakaan. ”Mitä mun kannattais tehä?”, ystäväni kysyy. Havahdun ja nostan katseeni puhelimen näytöltä. ”Ööh sori.. Mitä sä sanoitkaan?”, kysyn hieman nolostuneena. Suljen puhelimen ja lasken sen pöydälle. Ystäväni huokaisee ja kertaa tapaamisen uuden kiinnostavan pojan kanssa. Nyt kuuntelen tarkasti.

Tuttu tilanne varmasti monelle. Itse huomaan puhelimen varastavan huomioni aivan liian usein ja väärissä tilanteissa. Kuvatun tilanteen mukaisesti silloin, kun tarkoituksena olisi keskustella ystävän kanssa. Tai tenttiviikolla, kun puhelimen selaamisen sijaan pitäisi lukea seuraavan päivän markkinoinnin tenttiin. Tai käydessäni pitkästä aikaa kotona vanhempieni luona. Keskustelun ja yhdessäolon sijaan selaan puhelintani jatkuvasti, enkä ole läsnä tavalla, jolla toivoisin olevani. Tässä suhteessa en ole kuitenkaan ainoa, sillä useasti esimerkiksi illanvieton keskellä tajuan istuvani keskellä puhelinten lamaamaa ystäväjoukkoa. Tilanne, jossa heitän ilmoille kysymyksen, mutten saa yhtään vastausta. Todella ärsyttävää, mutta tiedän tekeväni aivan samaa myös itse.

Onko niin, että puhelinten läsnäolo tekee ihmisistä kykenemättömiä vuorovaikutukseen? Hetkessä elämisen sijaan mietitään, kuinka tilanteesta saisi täydellisen kuvan Instagramiin tai videon Snapchatin My Storyyn. Sosiaalisen median jännittävään maailmaan uppoutuneena on vaikea pysyä kärryillä keskustelussa ja keskittyä useampaan asiaan samanaikaisesti. Kuinka vaikeaa olisikaan pitää puhelin piilossa ihmisten ympärillä ja kaivaa se esiin vasta, kun tärkeitä ihmisiä ei enää ole fyysisesti lähellä? Helpommin sanottu kuin tehty, sillä ihmeellistä kyllä, älypuhelinten on todettu aiheuttavan tupakan tai alkoholin kaltaista riippuvuutta. Tämä riippuvuus on tuskin kuitenkaan fyysisesti haitallista, mutta entäpä henkisesti?

Tunnustan olevani koukussa. Koukussa puhelimeeni, sosiaaliseen mediaan ja siihen, että pysyn kärryillä siitä, mitä milloinkin kussakin kanavassa tapahtuu. Ja sen sijaan, että keskustelisin ystäväni kanssa kasvotusten, tyydyn vain tykkäilemään kuvista Facebookissa. Snapstoryn perusteellakin saan kuvan kuulumisista ja viimeaikaisista menoista. Ehkäpä jopa lähetän WhatsApp-viestin ja kysyn kuulumisia.

Ruutujen välinen vuorovaikutus ja viestintä ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös fyysistä keskustelua ja läsnäoloa. Siksi haastan itseni lisäksi myös muut olemaan enemmän läsnä ja pitämään puhelimen piilossa seuraavan kerran viettäessään aikaa läheisten kanssa, olivatpa ne sitten perhe, ystävät, tyttö- tai poikaystävä. Sillä hetket, jotka koetaan ystävien tai läheisten kanssa, eivät ole läheskään samanlaisia puhelimen välityksellä koettuina.

Anna Nukarinen
Viestintävastaava
viestinta@tuky.fi