Pienimuotoisten empiiristen tutkimusteni perusteella suurin osa koulumme oppilaista muistelee erityisellä lämmöllä omaa pupusyksyään –enkä itsekään ole poikkeus. En kykene muistamaan teiniaikoja lukuun ottamatta elämästäni yhtäkään niin hauskaa ja huoletonta kuukautta, kuin syyskuu 2012 oli. Ryhmähenki oli huipussaan, kenelläkään eivät vielä rakoilleet välit ja lähes joka illaksi oli mahtavaa ohjelmaa. Sanottakoon toki, ettei ohjelman määrä tällä hetkellä niinkään pupusyksyisestä poikkea, mutta kokoukset ja tapaamiset jäänevät yleensä hauskuudessa kakkoseksi pupuinfoille ja muulle syksyn hassuttelulle.

En tarkalleen muista, milloin päätin hakea tutoriksi. Riittävän aikaisin tosin, sillä ehdin monesti jo ennen haun avautumistakin jännittää. Tiesin vuosikurssini olleen erityisaktiivinen, joten tutoriksi pääseminen ei ollut itsestäänselvyys. Hakemusta hioin ja oikoluin sekä tarkistutin vielä ystävillänikin. Onneksi jännittäminen ja vaiva tuottivat kuitenkin toivotun lopputuloksen ja kun mailiin kilahti ilmoitus tutoriksi valitsemisesta, olin muiden vastavalittujen tutoreiden tavoin onnesta soikeana.

Uudet opiskelijat saivat tietää koulupaikastaan heinäkuun alussa, mutta innokkaat uudet tutorit joutuivat kärvistelemään vielä reilun kuukauden ennen oman pupulauman selviämistä. Elokuisena päivänä muutama viikko ennen koulunalkua pupujännä tiivistyi ja tutoreiden Facebook-ryhmä alkoi täyttyä ”MÄ SAIN TIETÄÄ MUN PUPUT”, ”PUPUMAILI TULI!!!” ja paljon muista liian levottomista ja yleiseen levitykseen sopimattomista viesteistä. Omille pienille luppakorvilleen soittaminen oli erityisen jännittävää ja siitä seurasi myös koomisia hetkiä.

”Moikka, kerkeetkö puhua hetken?”

”Öö tota siis, nyt on kyllä aika kiire ja huono hetki..”

”Niin tota, mä olen sun tutor, en puhelinmyyjä..”

”AI NO SITTEN! Mä olin ihan varma, et alat jotain liittymää myymään!”.

Piti muistaa kysyä ne pakolliset kysymykset asunnosta, orientaatioviikosta, yliopiston jäsenmaksusta, opiskelijakortista, hehkuttaa tulevaa syksyä ja sen lisäksi vielä antaa itsestään järkevä ja vastuuntuntoinen kuva. Omilta pikkuisiltani voi varmistaa, miten tämä sujui tai ei sujunut, mutta ainakaan en mennyt senoissa sakaisin ja freudilaisesti puhunut ”ekan illan pippeleis.. pippaloista” erään tutorkollegani tavoin.

Kun odotetuin hetki, eli ensimmäinen koulupäivä saapui, olimme useiden koulutusten jälkeen tiedolla täytettyjä, henkisesti valmistautuneita ja ainakin teoriassa valmiita toimimaan tutorina. Ja himputti, kun jännitti. Siitä se kuitenkin alkoi –elämäni toiseksi mahtavin syyskuu. Vinkkeli vain oli tällä kertaa eri: järjestävänä tahona toimiminen luo asioihin aina lisäaspektin, joka tässä tapauksessa ei kokemusta mitenkään huonontanut. Se vaiva, jonka tutorjoukkona näimme puputapahtumien eteen, tuntui häviävän pieneltä verrattuna siihen, miten upealta tuntui nähdä uusien opiskelijoiden nauttivan pupusyksystään yhtä paljon kuin itse oli nauttinut. Tuntui hyvältä olla osa organisaatiota, joka loi puitteita tehdä uusille opiskelijoille unohtumaton koulunalku.

Vaikka tapahtumat ehkä jäävätkin kirkkaimpina johtotähtinä mieleen tutoroinnista, haluan kuitenkin korostaa myös tutoreiden vastuuta. Ensisijaisena tulee aina olla uusien opiskelijoiden sopeutuminen ja oman paikkansa löytäminen. Pitää osata olla objektiivinen, kohdella ryhmän jäseniä tasapuolisesti, mutta yksilöinä. On tärkeää muistaa, ettei alkusyksyn kreisibailaaminen ole kaikkien juttu eikä se silti tarkoita, etteikö vähemmän villeillekin pupusille olisi omaa paikkaansa. Tutorin tehtävä on ohjaamalla ja neuvomalla helpottaa sen löytämistä. Sen lisäksi tulee pitää mielessä, että ensisijaisesti korkeakouluun tullaan opiskelemaan. Koulun alussa tapahtumien määrä ja kaikki ne tuhat ja yksi uutta asiaa sekoittavat helposti uusien opiskelijoiden pään, jolloin tutorin pitää pystyä pitämään langat käsissään ja neuvomaan pupuja muussakin kuin tanssilattian oikeaoppisessa valtaamisessa.

Ennen kaikkea tutorointi on kuitenkin mielettömän hauska, opettavainen ja ainutlaatuinen kokemus. Haluan kannustaa kaikkia, vuosikurssista riippumatta, asiaa vähänkin harkitsevia ainakin pyörittelemään ajatusta mielessään. Pupusyksyn nimittäin voi elää kahdesti –tutorina.

 

Tuulia Valaja

Turun KY:n Vapaa-ajan vastaava