Syksy on taas täällä, ja varsinkin puput elävät tällä hetkellä jännää aikaa. Uusi koulu, uusia ihmisiä, paljon pupuinfoja, Monttubileitä, Proffavätköjä… Lista on loputon. Tapahtumia ja bileitä Turun KY:llä riittää, mutta mitä kaikkea opiskelijaelämällä on tarjota liikunnan näkökulmasta? Monet ovat muuttaneet Turkuun juurikin opiskelujen takia, ja myös rusakoille Turun opiskelijoille suunnatut liikuntamahdollisuudet saattavat olla vielä tuntemattomia. Pelkästään KY-Sportilla on laaja tarjonta viikkovuoroista ja lajikokeiluista joukkuetoimintaan, mutta muitakin liikuntamahdollisuuksia löytyy. Avataanpa hieman lisää juuri yliopisto-opiskelijoille suunnattuja vaihtoehtoja.

panda

Helpointa on lähteä liikkeelle Yliopistoliikunnasta, joka on varmasti monelle tuttu. Yliopistoliikunta tarjoaa kuntosalin lisäksi ryhmäliikuntatunteja ja erilaisia kursseja aina taekwondosta ja paritanssista baletin perusteisiin. Koko lukuvuoden 2015-2016 maksu on 58 euroa, mutta liikuntaryhmiä ja kuntosalia voi kokeilla ilmaiseksi vielä tämän viikon ajan eli 13.9.2015 asti (ei kurssimaksulliset ryhmät). Muista kuitenkin ilmoittautua paikkavarausta vaativille tunneille, jotka on merkattu aikatauluun i- kirjaimella. Kursseille ja paikkavarauksia vaativille tunneille ilmoittautuminen alkaa aina tasan 7 vrk ennen tunnin/kurssin alkua.

Yliopistoliikunnasta kannattaa myös tykätä Facebookissa, sillä kaikki mahdolliset muutokset ja päivitykset ilmoitetaan siellä.

yoliikunta

Entä mitä muuta opiskelijoille on tarjolla Turun KY:n ja Yliopistoliikunnan järjestämän liikunnan lisäksi? Turun yliopiston ylioppilaskunnan eli TYY:n alaisuudessa toimii useita eri harrastejärjestöjä. Tarjolla on muun muassa astanga-joogaa ja kendoa, joten erikoisempiakin lajeja pääsee harrastamaan tätä kautta. Liikkumaan pääsee myös muissa yliopistoissa. Esimerkiksi Åbo Akademilla on naisten lentopallojoukkue, johon haetaan lisää pelaajia myös Turun yliopistosta. Lisäksi Turun Seudun Ekonomit ry järjestävät myös Sportin kanssa samankaltaista toimintaa (pelivuoroja ja lajikokeiluja), joihin myös opiskelijat ovat tervetulleita.

Vallitsevan fitnessbuumin takia muistuttelen myös eduista, joita kannattaa hyödyntää salikorttia hankkiessaan. Usealla kuntosalilla on jo omat opiskelija-alennuksensa, mutta näiden alennusten lisäksi kannattaa tsekata myös muun muassa Opiskelijankaupunki.fi:stä löytyviä tarjouksia. Opkan kautta on salikortin lisäksi mahdollisuus päästä vaikkapa kiipeilemään edullisemmin. Myös TuKY on hankkinut jäsenilleen alennettuja hintoja Motivukselle, jossa ei normaalisti ole lainkaan opiskelija-alennuksia.

11934828_507789369397471_1639985456_n

Kuntosalien ja yliopistoliikunnan ohella Turussa on niin paljon eri liikuntamahdollisuuksia, että tyhjentävän listan tekeminen on mahdotonta. Eri vaihtoehtoja kannattaa kuitenkin tutkailla opiskelujen ja bileiden ohelle. Nämä kolme eivät nimittäin sulje toisiaan pois, päinvastoin 😉

Koska Intra ei ole aina se helpoin tapa löytää tietoa, alle on koottu pikalinkit sivuille, joista löytyy lisätietoa.

 

KY-Sport: http://tuky.fi/jaostot-ja-toimijaryhmat/jaostot/liikuntajaosto/

Yliopistoliikunta
Etusivu: https://intranet.utu.fi/fi/Yksikko/yliopistoliikunta/Sivut/home.aspx
Ilmoittautuminen tunneille: https://konsta.utu.fi/Signin/tabid/507/Default.aspx?returnurl=%2fliikuntakalenteri
Kurssit: https://intranet.utu.fi/fi/Yksikko/yliopistoliikunta/toiminnot/ohjattu-liikunta/Sivut/tuntikuvaukset.aspx

TYY:n harrastusjärjestöt: http://www.tyy.fi/fi/node/338/

Turun Seudun Ekonomit ry: http://www.turunseudunekonomit.fi/tse-sport/

Opiskelijankaupunki.fi, liikuntaedut: http://opiskelijankaupunki.fi/edut?tid_2[0]=84&sort_bef_combine=title%20ASC

Turun KY:n tarjoamat jäsenedut: http://tuky.fi/jasenille/edut/

 

KY-Sport järjestää myös jäsenistön toiveiden mukaisesti yksittäisiä vuoroja, joten mikäli haluat päästä vaikka pelaamaan sulkapalloa tai luistelemaan, kerää porukkaa kasaan ja ole yhteydessä allekirjoittaneeseen!