Viime viikon torstaina järjestetty rusettiluistelu oli yksi esimerkki Turkulaisten korkeakoulujen yhteistyöstä. Parkin kentällä oli noin 80 varta vasten rusettiluistelemaan tullutta sekä jokin verran myös sattumalta paikalle saapuneita, sillä emme sulkeneet kenttää vain omaan käyttöömme. Sää oli paras mahdollinen ja osallistujilla näytti olevan hauskaa. Tarjosimme luistelun ohessa kuumaa kaakaota ja mehua, jotka tekivät kyllä hyvin kauppansa. Iso osa luistelijoista oli vaihtareita, niin kuin osasimme odottaa, jotka eivät ehkä koskaan aikaisemmin olleet luistelleet. Kukaan ei kuitenkaan ainakaan kovin pahasti luokannut itseään ja loppuillan sukkulaviestissä jokainen luistelikin jo suuhteellisen sujuvasti.

Ei olisi mitään järkeä järjestää vastaavanlaisia tapahtumia erikseen joka koulussa. Tekemällä yhteistyötä voimmekin järjestää monipuolisempaa toimintaa kuin mitä erikseen pystyisimme, sillä 30 000 opiskelijan joukosta lyötyy osallistujia tapahtumaan kuin tapahtumaankin. Tällä opiskelijamassalla on myös huomattava vaikutusvalta kun toimimme yhdessä, jota pyrimmekin jo viime kunnallisvaaleissa hyödyntämään.

Yhteistyötä tehdään tehdään jatkuvasti monenkin asian kanssa, mutta seuraava omaa liikuntasektoriani koskettava tapahtuma on ensi lauantain lätkäilta, johon pyrimme yhdessä saamaan yli 100 opiskelijaa. Ilmoittaumisia onkin tullut jo ihan kiitettävästi, mutta ihan tavoitteessamme emme vielä ole. Ilmoittaudu siis nopeasti mukaan!