Takana on omalta osaltani ehkä yksi kiireisimmistä viikoista syyslukukauden osalta. Hallitusvastuuta, luentoja ja töitä – paljoa ei ylimääräistä aikaa jäänyt. Pääosin hallitusvastuun osalta viikko painottui Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) liittokokoukseen valmistautumisella, mutta mahtui sekaan myös paljon muuta toimintaa niin omalla sektorilla kuin hallituksen yleisiä juttuja.
Maanantaina, kun pikkuhiljaa oli jo selvinnyt lauantaina olleista TYY:n vuosijuhlista, olimme parin muun hallituslaisen kanssa lisäämässä TuKY ry tietoutta Liity! -kampanjan avulla erään luennon päätteeksi. Lisäksi sähköpostikansiossa odotti selvittelyään päivän aikana kerääntynyt mailimäärä. Tiistaina taas luentojen jälkeen ei jäänyt paljon ylimääräistä aikaa ennen kuin tapasimme hallituksen iltakoulussa, jossa kävimme läpi liittokokoukseen liittyviä käytännön asioita, sekä SYL:n hallitukseen hakevien (tyrkkyjen) mainoksia ym. tulevaa viikonloppua varten valmistavia asioita. Tapaaminen venähti ja ei muuta kuin joustavasti myöhässä töihin. Keskiviikko alkoi perinteisesti hallituksen jokaviikkoisella aamukokouksella, jonka jälkeen päivän täyttivät luennot. Iltapäivällä tapasimme vielä kopo-vastaavan kanssa muita turkulaisten yo-kuntien edustajia yhteisestä maksuttoman koulutuksen päivän projektistamme. Maksuttoman koulutuksen päivähän on perjantaina 28.11.2008.
Torstaina pyörähtäisi varsinaisesti kaikki liitokokousasiat kunnolla päälle. Mutta ennen kuin viikon isoin tapahtuma lähtisi käyntiin, odotti torstaiaamuna vielä Akateemisten Rekrytointipalvelujen ja muiden yo-kuntien kv-sektorien yhteinen palaveri. Sieltä siirryinkin suoraan Kupittaalle ja junaan kohti Helsinkiä ja Espoota. Varsinainen liittokokous on kaksipäiväinen (perjantai ja lauantai), mutta torstaina tapasimme jo etukäteen muut kauppatieteiden ylioppilaiden (kylterit), ja tekniikan ylioppilaiden (teekkarit) edustajat, joiden kanssa kävimme uudestaan läpi SYL:n toimintasuunnitelman luonnosta ensi vuodelle ja muita liittokokouksessa esille tulevia asioita. Perjantaina aamulla siirryimme sitten varsinaiseen liittokokoukseen Espoon Korpilammelle. Päivä oli täynnä täysistuntoja, työryhmiä ja puheenjohtaja- ja hallitustyrkkyhaastatteluja, jotka kestivät pitkälle yöhön. Näihinkään ei ensimmäinen päivä liittarissa päättynyt vaan spekulointia mahdollisista vaalituloksista ym. jatkettiin aamun pikkutunneille. Pari tuntia unta, pirteänä aikaisin ylös lauantaina, ja aamupalan kautta isoon saliin täysistuntojen pariin. Lauantai huipentui henkilövalintoihin, joista päätti 161 äänivaltaista edustajaa kaikista Suomen ylioppilaskunnista. Puheenjohtajaksi, ennakkospekulaatioista huolimatta, valittiin Jussi Rauvola (Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta). Iloinen uutinen meille kyltereille oli Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan Sini Jokisen valinta SYL:n uuteen hallitukseen. Oli mielenkiintoista nähdä miten valtakunnallisella tasolla ylioppilasliikkeen päätöksenteko ja käytänteet toimivat. Kaksi-/kolmipäiväinen liittokokous avasi lisää yo-liikkeestä ja jäi mieleen unohtumattomana kokemuksena.
Lauantai ei kuitenkaan loppunut liittariin, rankan viikon jälkeen on hyvä päästä vähän tuulettumaan. Bussi liittokokouksesta oli kymmenen aikaan illalla takaisin Turussa, joten ei muuta kuin nopeasti kotiin, vaatteet vaihtoon ja viettämään muiden kanssa Pikkumustia Pikkujouluja!
Latest Comments