Arvoisa vararehtori, kauppakorkeakoulun johtaja, juhlapuhuja, kutsuvieraat, rakkaat kuntalaiset ja muu juhlaväki.

On jälleen koittanut hieno päivä suomalaiselle opiskelijatoiminnalle, kun entinen Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta, nykyinen Turun kauppatieteiden ylioppilaat täyttää 62 vuotta. Tämä juhlapäivä on tuonut meidät tänne tänään ja on suuri kunnia päästä puhumaan teille.

Ilman menneitä vuosia, emme olisi täällä tänään. Siksi palaankin ajassa hieman taaksepäin. Vähintäänkin siitä asti, kun vuosikurssini 2009 saapui ensimmäistä kertaa Rehtorinpellonkadulle, on aikaa leimannut ilmiö nimeltä muutos. Yliopisto- ja opiskelijamaailma ovat edelleen muutoksen pyörteissä. Onko tämä muutos tehnyt Turun KY:n huolettomilta tuntuneista vuosista lopun?

Muutoksen läpikäyminen tarvitsee aina ennakkoluulottomia ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään määrätietoisesti. Enää ei riitä, että tietää itse olevansa oikeassa. Joudumme entistä enemmän perustelemaan itsellemme ja muille, miksi asiat pitäisi tehdä juuri tietyllä tavalla. Tästä syystä, muutos on kasvattanut Turun KY:tä monestakin näkökulmasta.

Uuden Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit viime syksynä olivat osoitus siitä, että Turun KY on valmis muutokseen. TuKY-lista, jossa Turun KY oli kantavana voimana, keräsi eniten ääniä koko Suomen yksittäisistä listoista. Tulos on selvä merkki siitä, että muutosta myös kaivataan. Me haluamme olla arvostettu kumppani, joka on mukana luomassa opiskelijoiden parempaa huomista, yli yksikkörajojen. Omaa ylioppilaskuntaa ei kauppakorkeakoululla enää ole, mutta se kuuluisa kuntalaishenki elää sitäkin vahvempana.

Mistä se kuntalaishenki sitten syntyy? Aktiivisista KYläisistä tietenkin. Olen aina miettinyt, miten tämä ilmiö nimeltä Turun KY saa jäsenensä jatkuvasti vakuutettua siitä, että mukana todellakin kannattaa olla. Pitkän pohdinnan jälkeen kiteyttäisinkin sen siihen, kun tehdään kaiken muun elämän ohella asioita, jotka tekevät opiskeluajasta paremman – asioita, joista ei välttämättä edes itse ehdi nauttia. Tämä epäitsekkyys on rohkaisevaa. Perinteiden jatkaminen koetaan erittäin tärkeäksi. Kiitos siis kaikille KYläisille, jotka ylittävät itsensä vuodesta toiseen. Te luotte ne legendat, joista vuosikurssi 2050 supisee Montussa lounastaessaan.

Vuonna 1950 perustettiin ylioppilaskunta juuri perustettuun Turun kauppakorkeakouluun. Vuonna 2012 Felix Baumgartner teki laskuvarjohypyn 39 kilometrin korkeudesta. Paljon on mahtunut tähän väliin. Turun KY olemme me – ja kuten Baumgartnerin aikoinaan, myös meidän on tehtävä ne rohkeat valinnat, jotka vievät meitä eteenpäin. Me myös pystymme siihen – yhdessä.

Kaikki nämä vuodet Turun KY:ssä ovat tuntuneet uskomattomilta. Minusta tuntuu, että kaikki tämä on kuitenkin vasta alkua. Toivotan koko juhlaväelle iloista ja unohtumatonta vuosijuhlaa. Tehdään yhdessä näistä juhlista ikimuistoiset.

Katsokaa ympärillenne – tätä kaikkea on 62-vuotias Turun KY – Paljon onnea!