EY toimii Turun KY:n syyskuun yrityksenä. Julkaisemme tähän liittyen joukon uratarinoita EY:llä. Nyt vuorossa on Minna Poutanen, joka kertoo hänen urapolustaan ja toimenkuvastaan.

 

Minna Poutanen – Advisory services

 

Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta marraskuussa 2013 pääaineenani kansainvälinen liiketoiminta. EY-urani alkoi trainee-jaksolla syksyllä 2013, jolloin vielä viimeistelin graduani. Työskentelin ensin Business Development -traineenä puoli vuotta, jonka jälkeen aloitin vakituisena liikkeenjohdon konsulttina helmikuussa 2014.

Hain alun perin EY Experience -traineeohjelmaan, koska halusin monipuolista työkokemusta globaalista firmasta, jossa voi oppia paljon lyhyessäkin ajassa. Lisäksi olin kiinnostunut EY:n monipuolisista uramahdollisuuksista valmistumisen jälkeen. Huomasin trainee-jakson aikana viihtyväni firmassa erinomaisesti ja päätin hakea vakituista paikkaa ohjelman päätyttyä. Konsultin työssä minua kiinnostivat erityisesti asiakkaiden ongelmien ratkaiseminen, tiivis tiimityöskentely, työn monipuolisuus sekä uusien haasteiden kohtaaminen.

Konsultin arki on osoittautunut varsin vaihtelevaksi erilaisten projektien parissa. Työskentelen osana uutta Customer-tiimiä, jossa keskitymme erityisesti asiakaskokemuksen, myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen. Tähän mennessä olen kuitenkin työskennellyt lähinnä strategian ja taloushallinnon konsultoinnin parissa. Parasta konsultin työssä on asiakaskontakti, tiimihenkisyys sekä itsensä jatkuva haastaminen ja kehittäminen. Myös kansainväliset toimeksiannot ja tiimit tuovat oman mausteensa konsultin arkeen – EY:llä lähes jokaisessa toimeksiannossa on mukana ulkomaalaisia asiantuntijoita. Päivät ovat välillä pitkiä, mutta vastapainona osaamme myös pitää hauskaa työn lomassa ja sen ulkopuolella.

Minulle tärkeintä työssä ovat monipuoliset työtehtävät, kannustava työilmapiiri, kansainvälisyys sekä kehittymismahdollisuudet. Koen, että EY:llä nämä vaatimukset täyttyvät. EY tarjoaa lisäksi paljon erilaisia verkostoitumismahdollisuuksia niin firman sisällä kuin ulkopuolellakin, joita olen pyrkinyt hyödyntämään aktiivisesti. Olen mm. osallistunut useisiin nuorten asiantuntijoiden illanviettoihin sekä päässyt keskustelemaan uravaihtoehdoista ja omasta kokemuksestani rekrytointitapahtumissa opiskelijoiden kanssa.

Minna Poutanen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minna Poutanen

Consultant, Advisory services