Olen asiallinen ja arvostan työntekoa. Olen työntekijänä reipas, luotettava ja sitoutuva. Nautin haasteista ja tavoitteeni ovat korkealla. Lisäksi olen stressaantunut, koska jokakeväinen työnhakurumba ja ihanien itsekehulauselmien väkinäinen väsääminen sitouttavat suhteellisen paljon aikaa ja vaivaa siihen nähden, että lämmintä kiitosta mielenkiinnosta höystää mutta-sana. Harmillista on, etteivät mielenkiinto ja uran nousukiito suoraan korreloi.

Sen sijaan, että heitän ilmoille lisää peruslatteuksia kuten ”työnhaku käy työstä”, voisin ennemmin miettiä mistä työstressi aiheutuu ja onko sille tehtävissä jotain. Totuus on se, ettei aina voi voittaa 5-0 ja usein työpaikkapelissäkin vie vanha ja kokenut, mutta asennemuutos tekee ainakin todellisuutta siedettävämmäksi. Kuten joku elämäntapaguru voisi todeta, stressin syntyyn aiheuttavien tekijöiden tunnistaminen mahdollistaa niihin puuttumisen ja vie lähemmäs henkistä tasapainotilaa. Siksi yritän herätellä itsessäni niitä ajatuksia, joihin liittyy niin työnhaku kuin stressikin.

On oltava oman alan työ, palkkaa tuplasti enemmän kuin edeltävänä vuonna, reilut työajat ja kavereita komeampi titteli. Suurin osa meistä kärsii työpaikkanirsoudesta. Onpahan Turun kauppakorkeakoulun ATK-luokassa tullut kuultua, että mieluummin on jokunen sälli ilman töitä kuin työskentelee alle kahden tonnin kuukausipalkalla. Tiettyyn pisteeseen asti nirsous on hyvä asia, mutta 20-vuotiaana opiskelijana on pidettävä mielessä se, että vähemmälläkin stressaamisella ja valikoinnilla voi päätyä hyvinkin opettavaisiin ja mielekkäisiin tehtäviin.

Terveellä ihmisellä on luontainen halu kehitykseen ja kehittymiseen. Jotkut työpaikat mahdollistavat nämä paremmin kuin toiset. Kukapa ei haluaisi olla hyvä työntekijä ja mieluusti hyvä siinä työssä, joka palkitsee ihmistä myös sisäisesti? Pikaruokaravintolassa kehityksen rajat saavuttaa nopeasti, eikä opintojen tuoma tietämys ole suuressa kulutuksessa jos ollenkaan.

Työhakemuksia kirjoitellessa tulee vastaan jumiutumisen pelko. Jos minua ei huolita, niin en ikinä löydä omaa polkuani, koska oksat paiskautuvat kasvoille heittäen minut takaisin sinne, josta ei ole löydettävissä itsearvostuksen tuomaa rauhaa. Paineet ja stressi iskostavat päähän ajatuksen siitä, että kehitys kehittyy itsenäisesti ja itse jää jälkeen. Mutta onhan realiteetti se, että jossain vaiheessa on päästävä eteenpäin. Jos ei motivaatiokirje tuo auvoa, niin tuuri tulee lopulta hätiin. Näin ainakin toivon.

Se työnhaun aspekti, joka aiheuttaa eniten stressia, on epävarmuus. On turhauttavaa, ettei välttämättä saa sähköposteihinsa edes automaattivastausta ja että menestystarinat alkavat harmillisen usein näin: ”Olipa kerran perhetuttu.” Mutta toverit, ei lannistuta.

Apua on tarjolla, joten jos ahdistaa, niin ota apu vastaan. Esimerkiksi Turun yliopiston työelämäpalveluista, tutummin Rekrystä, löytyy kysyjälle vastauksia työelämään liittyviin kysymyksiin ja esimerkiksi tietoa avoimista työpaikoista. SEFEn uravalmentajilta taas saat sparrausta työhakemuksen ja CV:n tekoon tai apua työhaastatteluun valmistautumiseen. Vaihtoehtoisesti voit myös keventää mieltäsi Gretchen Rubinin kirjalla The Happiness Project. Riippumattokelien puuttuessa sohva ja teemuki toimivat mitä parhaimpina korvikkeina. Itse aion nostattaa tulevissa työpaikkahaastatteluissa tarvittavan hymyn jo nyt kasvoille ja luottaa siihen, että jos olen sanojeni mittainen nainen eli asiallinen, luotettava ja sitoutuva, niin tulevaisuus ei ole akuutti murehtimisen aihe. Stressaamisen voi jättää vähemmälle.

 

Anna Lamberg

Turun KY:n kulttuuri- ja perinnevastaava