Uus-KPMG

”Olitko vielä nukkumassa?” ”Mitä?” ”Että olitkos vielä nukkumass..?” Äkkiä puhelimen herätyskello pois päältä. Kello on 7.40 ja aamurutiineihin menee tasan 50 minuuttia kun työsalkku ja salikassi on pakattu valmiiksi edellisenä iltana. Asiakastapaaminen on sovittu asiakkaan toimitiloihin yhdeksäksi, joten hyppään taksin takapenkille puoli yhdeksältä. Puvun housut sanovat itsensä irti jo tässä vaiheessa päivää ja repeävät komeasti koko matkalta haaroista. ”Tota, mennään vielä takaisin, mä käyn vaihtamassa puvun.” Huonoa suomea puhuva taksikuski ei tainnut huomata housujen repeämistä ja on selkeästi tilanteesta hieman hämillään. No, ehkä juuri tämän takia tähtäämme yleensä tapaamisiin noin 10 minuuttia etuajassa.

Tämän aamuisessa tapaamisessa käsittelemme erään suomalaisen pankin vakavaraisuuden hallinnan periaatteita ja paikalla on asiakkaan puolelta riskienhallintajohtaja, Compliance Officer sekä eräs johtoryhmän jäsen. Kokemusta riittää myös pöydän toisella puolella, sillä itseni lisäksi tapaamisessa ovat KPMG:ltä Suomen Advisory-palvelualueen vetäjä sekä Senior Manager, joilla on yhteensä kymmenien vuosien kokemus finanssialan riskienhallinnasta. Olemme tukemassa asiakasta projektissa, jonka tavoitteena on saada Suomen finanssialaa valvovalta viranomaiselta eli Finanssivalvonnalta toimilupa liiketoimintaansa huomattavasti laajentavalle pankille. Keskeisenä osana lupahakemusta tulee laatia pankin vakavaraisuuden hallinnan dokumentaatio eli muun muassa se, mitä eri riskejä (luottoriski-, markkinariski-, operatiivinen riski jne.) pankin liiketoimintaan kohdistuu, miten riskejä hallitaan ja kuinka paljon niitä varten varataan pääomia EU:n vakavaraisuusasetuksen eli CRR:n mukaisesti. Tänään käsittelemme loppuun viime tapaamisen perusteella pankin pääomasuunnitelmaan tehtyjä muutoksia ja jatkamme keskustelua pankille laadittavista stressitestiskenaarioista sekä niiden toteutumisen vaikutuksesta pankin kannattavuuteen ja pääomapuskurien riittävyyteen. Itselläni on ollut pääasiallinen vastuu kyseisen osion työstämisessä, joten johdan keskustelua valkokankaan välityksellä. Kaksi tuntia kestävä tapaaminen on ohi hetkessä ja lyömme vielä lukkoon tapaamisen ensi viikolle.

Saavuttuamme toimistollemme suuntaamme suoraan alakerrassa sijaitsevaan NOM-ravintolaan ja vielä sattumalta samanaikaisesti tiimiimme kuuluvien kollegoiden kanssa. Lounaalla keskustelun aihe siirtyy pois työtehtävistä, mutta tänään suustaan ei voi jäädä kiinni liian pitkäksi aikaa, sillä aikataulu on tiukka loppupäivälle. Lounaan jälkeen työnteko jatkuu osastollamme talon kuudennessa kerroksessa, josta on upeat maisemat Töölönlahdelle ja eduskuntatalolle päin. Syötän vielä ennen puolta päivää KPMG:n projektinhallinta-ohjelmaan edellisviikolla tekemistäni projekteista laskutettavat tunnit. Käyttöastetta, eli asiakkaalta laskutettavien työtuntien ja tehtyjen työtuntien suhdetta, seurataan jatkuvasti ja se on yksi suorituksen arvioinnin mittareista. KPMG:llä vastuuta saa käytännössä juuri niin paljon kuin haluaa ja menestyminen työtehtävissä on vain omasta asenteesta kiinni.

Käytän seuraavat kolme tuntia erään kiinteistösijoitusyhtiön tilinpäätöksen tarkastamiseen, ja sulkeakseni avotoimiston häiriötekijät ulkopuolelle, laitan napit korviini ja Spotifyn Intense studying -soittolistan soimaan. Klassinen musiikki toimii erinomaisesti tiukkaa keskittymistä vaativassa tehtävässä ja tarkastuslaskenta rullaa eteenpäin Excelissä samalla kun aika lentää siivillä. Finanssialan tilintarkastustehtävistä saa paljon riskienhallintaa ja vakavaraisuuden hallintaa syventävää osaamista, joten on ollut mielenkiintoista päästä toiveeni mukaisesti mukaan myös tilintarkastuksen toimeksiantoihin.

Kolmesta eteenpäin käymme läpi erään kollegani sekä Partner-tason henkilön kanssa asiakas-pankille tehtävää selvitystä luottovastuiden jakamisesta eri riskipainoryhmiin. Asiakas-pankilla on tavoitteenaan parantaa kannattavuuttaan pääomarakenteen optimoinnin kautta, johon he pyrkivät hyödyntämällä sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRBA) kokonaisriskin laskemisessa luottoriskille. Soveltamalla IRBAa pankki pystyy paremmin tunnistamaan luottovastuista aiheutuvat riskinsä sekä optimoimaan luottoriskille varattavan pääoman määrän, jolloin pankilta vapautuu pääomia luottoriskin standardimallin käyttöön verrattuna. Olemme sopineet tapaamisen asiakkaan kanssa kahden päivän päähän, joten lähetämme palaverin päätteeksi tulevassa tapaamisessa läpi käytävän materiaalin asiakkaalle etukäteen.

Päivän viimeinen tapaaminen on tunnin mittaiseksi suunniteltu puhelinneuvottelu, joka vedetään KPMG US:n toimesta. Neuvottelu koskee rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvää toimeksiantoa, jonka tavoitteena on varmistaa maksupalveluja välittävän asiakasyrityksen toimiminen lakien ja säännösten asettamien velvoitteiden mukaisesti maailmanlaajuisesti. Olen vastuussa toimeksiannon toteuttamisesta Suomen osalta, joten osallistun puheluun yksin. Toimeksianto lähtee kunnolla käyntiin vasta ensi viikolla ja tämän päivän puhelun tarkoituksena on hahmottaa EU-tasolta tulevat vaatimukset rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen sekä finanssipakotteiden noudattamisen osalta. Saamme keskustelun päätökseen alle tunnissa, joten pääsen lähtemään töistä ennen kello kuutta.

Odotellessani hissiä leimaan itseni ulos puhelimella, laitan napit korviini ja beast mode -soittolistan soimaan. Five Finger Death Punch siirtää fokuksen vauhdikkaan työpäivän jälkeen kohta edessä olevaan salitreeniin jo ennen kuin hissi on pohjakerroksessa. Urheilu on aina ollut merkittävä osa elämääni ja urheilemalla myös työkiireiden keskellä kuutena päivänä viikossa pystyn pitämään virkeystasoni korkealla. Kello on lähempänä kahdeksaa kun pääsen kotiin päivän päätteeksi, eikä päivä ole vielä ohi. Vielä vuosi sitten työskennellessäni Nordealla Assistant Controllerin tehtävissä olisin voinut työpäivän jälkeen nostaa jalat sohvarahille ja nauttia KHL:n Bobrov-divisioonan kärkiottelusta SKA-Jokerit. Olen kuitenkin luvannut Auditin puolella työskentelevälle Senior Managerille lähettää huomiseksi selvityksen erääseen sijoituspalveluyritykseen sovellettavasta vakavaraisuuslaskennan menettelytavasta ja loppuilta meneekin työstäessä kyseistä Powerpoint-esitystä. Illat saattavat usein venyä pitkiksi, sillä finanssialan riskien- ja vakavaraisuudenhallinnan ala on niin laaja ja haastava, että omaa osaamistaan on kehitettävä jatkuvasti opiskelemalla ja lukemalla aiheesta, mihin puolestaan ei ole aikaa päivisin. Suhtaudun kuitenkin työhöni suurella intohimolla, joten varsinaisesti työhön liittyvät asiat tuntuvat aidosti mielenkiintoisilta ja omaa ammatillista osaamistaan kehittää mielellään myös omalla ajalla.

 

Henri Littunen

Henri Littunen
Asiantuntija, Governance Services

Note: Henri Littunen työskentelee KPMG:n riskienhallinnan ja sisäisen tarkastuksen yksikössä asiantuntijana. Vaihtelevat työtehtävät pitävät sisällään toimeksiantoja pääasiassa finanssisektorilla vakavaraisuuden hallintaan ja riskienhallintaan liittyen.

Riskienhallinnan ja sisäisen tarkastuksen yksikössä tehdään laajasti töitä eri toimialoilla sekä Suomessa että ulkomailla. Palveluvalikoimamme sisältää monipuolisia riskienhallinnan kehittämis- ja tarkastustoimeksiantoja, sisäisen tarkastuksen ulkoistuksia, tietojärjestelmätarkastuksia ja -varmennuksia sekä Forensic -toimeksiantoja. Asiakkaidemme organisaation ylin johto ja tarkastusvaliokunta sekä IT toiminnoista, sisäisestä tarkastuksesta ja riskienhallinnasta vastaavat avainhenkilöt ovat keskeisiä yhteistyökumppaneitamme.

KPMG:n Trainee-haku syksylle 2016 on nyt auki! Haemme muun muassa harjoittelijaa riskienhallinnan ja sisäisen tarkastuksen yksikköön syksylle 2016. Tsekkaa avoimet paikat ja hae 28.2. mennessä: www.kpmg.fi/rekry.