25. syyskuuta 1950 kahdeksan aikaisemmin samana vuonna perustetun Turun kauppakorkeakoulun opiskelijaa kokoontui Yliopistonkadulle Lehtisen kahvilaan keskustelemaan oman ylioppilaskunnan perustamisesta. Pari viikkoa myöhemmin, 12. lokakuuta 1950, pidettiinkin perustamiskokous, jonka päätteeksi syntyi Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta.
Vuonna 2015, 65 vuotta myöhemmin Turun KY:n hallituksella on edelleen tapana kokoustaa vuosijuhlaviikolla kahvilassa – tosin nykyään Yliopistonkatu 27:ssä sijaitsee Lehtisen kahvilan sijaan Cafe Brahe ja ylioppilaskunnan sijaan toimintaa ylläpidetään yhdistysmuotoisena. Vaikka ylioppilaskunnan yhdistymisestä Turun yliopiston ylioppilaskuntaan on ehtinyt vierähtää jo yli viisi vuotta, elävät monet yo-kunta-aikaiset perinteet yhä vahvoina.
Tiesitkö esimerkiksi, että
- Rahvaanjuhlat ja Pornobileet järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla, KYlumpialaiset taas 1970-luvulla
- Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita on kutsuttu pupuiksi 1950-luvulta lähtien – tosin se, mistä nimitys on peräisin, on epäselvää
- Lakkimerkki otettiin käyttöön vuonna 1966
- Pikkulaskiainen järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1991
- Parkki otettiin käyttöön ensimmäisen kerran 1986. Huonokuntoisuuden vuoksi talo purettiin ja tilalle rakennettiin uusi, nykyinen Parkki, joka valmistui vuonna 2006
- Pupujen lakitustilaisuuksia on järjestetty vuodesta 2011
On mielenkiintoista ajatella, että monet tapahtumat ja tavat ovat säilyneet vuosikymmenien ajan, ja määrittävät toimintaa edelleen. Vanhoista perinteistä pidetään kiinni ja niitä vaalitaan, samalla kun kehitetään ja luodaan uutta. Huomenna käynnistyvän Vuosijuhlaviikon ajaksi aulaan on pystytetty valokuvanäyttely ylioppilaskunnan ja yhdistyksen historiasta. Kuvia katsellessa on hauska huomata, kuinka samanlainen yhteishenki välittyy 20 vuoden takaisista kuin nykypäivänkin kuvista.
Loisteliasta vuosijuhlaviikkoa kaikille!
Vilhelmiina Merta
Kulttuuri- ja perinnevastaava
Latest Comments