TuKYData on valittu Turun KY:n Vuoden toimijaryhmäksi 2013! Vuoden toimijaryhmä -äänestyksessä äänioikeutettuja olivat kaikki TuKYn jaostot ja toimijaryhmät, ja palkinto jaettiin toimijaryhmäsitseillä 22.11. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja TuKYDatan tapahtumissa vilskettä! Keväällä TuKYData täytti pyöreät 30 vuotta – ja nyt on aika kiittää.

Suuri kiitos siis kaikille äänestäneille ja erityisesti TD-tapahtumissa käyneille! Hallitustyötä tehdään vuoden ajan jäsenistöä, eli teitä varten. Tjt:llä on kohtuullisen pieni pääaineopiskelijoiden joukko, joten myös sivuaineopiskelijoilla on tärkeä roolinsa ainejärjestön toiminnassa. Kiitos siis aktiivisuudesta! Lisäksi mukaan on menneiden parin vuoden aikana kannustettu ja lähtenyt useita kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita, jotka opiskelevat kahdessa tjt-maisteriohjelmassamme (Global IT Management ja IMMIT). He tuovat joukkoon näkökulmaa niin opintojen puolesta kuin elämästäkin, kielikylpyjä unohtamatta, mistä olen äärimmäisen kiitollinen! Toivottavasti näemme samoja ja uusia kasvoja tapahtumissa ja hallituksessa myös ensi vuonna! Hallituspaikkoja on reilusti ja nyt on täydellinen tilaisuus lähteä mukaan!

Syksyn tunnelmia exculta Fudanista

Koko kuluneen vuoden ahkerasta työstä valtavat kiitokset TD-hallitukselle, joka on lyhyelläkin aikataululla joustanut tarvittaessa ja ottanut vastuuta. Iso kiitos! TuKYData on tiiviissä yhteydessä myös tjt-henkilökunnan kanssa, joista kaikille suurkiitokset erinomaisesta yhteistyöstä. Erityismaininta Birgitille ja Timolle, jotka ovat vuodesta toiseen olleet luomassa yhteishenkeä ja auttamassa niin TD:tä kuin yksittäisiä opiskelijoita.

30-vuotisjuhlaa ja vuoden toimijaryhmä. KIITOS!

Sanni Sirkiä
Puheenjohtaja
TuKYData ry

Mutta mitä seuraavaksi?

Tule juhlimaan kanssamme, syömään pipareita, viettämään pikkujouluja, vaihtamaan hallitusta, pelaamaan, saunomaan – tänään keskiviikkona 4.12. klo 18 Parkin yläkertaan. Annetaan 30v-juhlavuodelle arvoisensa pikkujoulut perinteiseen TD-tapaan!