Kasa turkulaisia aloitti vapunvieton jo viikkoa etukäteen lähtemällä NESUn Wappurundille. Ahtauduimme Siniseksi Salamaksi ja Punaiseksi Paholaiseksi ristittyihin pakettiautoihin, ja lähdimme ajamaan kohti rundin ensimmäistä etappia, Helsinkiä. Matkassa mukana oli myös NESUn Wanhojapartoja matkailuautollaan.

 

Rundilaiset valmiina lähtöön

KY:n sitsien teemana oli tällä kertaa vappu, ja koristelut olivat upeat. Ruokiin oli selvästi panostettu, ja ruoka maistui kaikille.  Sitseillä saimme kuunnella KY:n speksibändin esittämää musiikkia. Sitsien jatkot pidettiin myös KY-talolla.

Helsingistä lähdimme ajamaan kohti Tamperetta. Matkan aikana pysähdyimme monta kertaa, ja vietimme muun muassa yli tunnin tutustuen Hyvinkään hienoihin nähtävyyksiin.

Kulttuuria Hyvinkäällä

Scumbag Turku strikes again

Perille Tampereelle päästyämme kohtasimme heti vastoinkäymisiä, kun ilkeät poliisit vaativat meitä kaatamaan juomamme maahan. Tästä huolimatta pääsimme jatkamaan illanviettoamme: osa sitseille, osa varjositseille. Boomin sitsien teemana oli Manse. Teema oli esillä jopa punishmenteissa: näimme Tukkijoen sekä kuuluisan Näsinneulan, jota esitti hienosti NESU-TuKYn vpj Maiju Pohjola. Siinä missä KY:n ruoka oli maukasta, samaa ei välttämättä voi sanoa näistä ruoista, ellei sitten satu erityisesti pitämään mustamakkarasta.

Punainen Paholainen ja matkailuauto. Mutta missä Sininen Salama?

Seuraavana päivänä matka jatkui Vaasaan päin. Vaaratilanteiltakaan ei säästytty; hirvikolarilta vältyttiin tarkkasilmäisten kuskien salamannopean reagointikyvyn ansiosta. Muulta osin matka sujui hyvin. Vierailimme toinen toistaan mielenkiintoisemmissa kohteissa, kuten Juustoportissa ja Eurohamsterissa. Yritimme myös löytää mystisen maisemakahvilan, jota ei koskaan löytynyt. Lopulta saavuimme Vaasaan, jossa meitä odottivat lastenkutsusitsit Fontanassa. Iloisena yllätyksenä huomasimme, että yksi toasteista oli Turun oma Lotta Kaleva.  Hauskojen sitsien jälkeen kokoonnuimme kaikki Vaasan torille tanssimaan Anima Liberaa.

Anima Libera Vaasan keskustassa ©NESU-Waasa

Kaiken kaikkiaan matka oli pienistä kommelluksista huolimatta huikea! Mukana oli niin Wanhojapartoja, hallituslaisia, aktiiveja kuin uudempia sitsaajiakin. Tutustuimme uusiin ihmisiin, pidimme hauskaa ja saimme paljon uusia kokemuksia. Voimme suositella rundia kaikille, ja toivomme ensi vuonna näkevämme paljon uusia naamoja mukana!

 

Ensi vuotta odotellessa,

Emmi Vilkanen & Katri Auvinen