Tavallinen keskiviikkoaamu muuttui huikeaksi elämyspäiväksi kun KY-Sport pakkasi vajaan viidenkymmenen innokkaan skimbaajakylterin sukset ja laudat bussiin ja suuntasi Keski-Suomen Alpeille Himoksen laskettelukeskukseen. Bussi starttasi kauppakorkeakoululta varhain aamulla ja moni vetelikin vielä tirsoja kolme tuntia kestäneen bussimatkan ajan.
Päivä sujui mukavasti hyväkuntoisissa rinteissä laskettelua suosivan sään kera. Himos tarjoaa eteläisen Suomen suurimpana laskettelukeskuksena monipuolisimmat suurimmat ja pisimmät rinteet ja kovimmille taitureille haastetta tarjosi myös Mountain Dew Snow parkin hyppyrit ja reilit. Laskuaikaa oli varattu mukavasti yli kuusi tuntia ja siinä ajassa rinteet saatiinkin koluttua hyvin läpi. Seuranamme oli moni koululainen, tunnetuimpana megatähti Robin, jonka kanssa onnekkaat saivat napattua yhteiskuvankin.
Kun ilta hämärtyi ja nuoret koululaiset suuntasivat koteihinsa, pääsivät Turun kylterit jo afterskin makuun nuotiopaikalla, jossa paistettiin yhdessä makkaraa, kuunneltiin musiikkia ja annettiin tanssijalankin vipattaa. Kovimmat skimbaajat nauttivat vielä lähes tyhjistä rinteistä ja laskivat loppuun saakka. Juhlinta jatkui bussissa paluumatkan ajan ja KY-Sport tarjosi nälkäisen urheilukansan iloksi ja yllätykseksi kaikille juustohampurilaiset. Päivä oli kaikin puolin onnistunut, hyvä fiilis näkyi ja kuului. Turkuun palattiin myöhään illalla punaisten poskien, hyvän fiiliksen ja kenties muutaman mustelman kera. Afterski jatkui aina pikkutunneille asti kun kovakuntoisimmat eksyivät vielä Turun yöhön.
Latest Comments