Helmikuun viimeisenä päivänä Kulttis polkaisi virallisesti vuoden 2013 käyntiin, kun toteutimme ensimmäisen excumme: lähdimme Helsinkiin studioyleisöksi kahteen suoraan lähetykseen, Kerran viikossa -ohjelmaan sekä Enbuske & Linnanahde Crew’hun.
Kerran viikossa on suorana lähetyksenä toteutettu tilannekomediasarja, jossa esiintyvät näyttelijät Taneli Mäkelä, Saija Lentonen, Mari Perankoski, Tume Uusitalo sekä Sanna Stellan. Enbuske & Linnanahde Crew on puolestaan, kuten monet varmasti tietävätkin, Tuomas Enbusken ja Aki Linnanahteen pitämä talk show -ohjelma, jossa esiintyy vierailijoita laidasta laitaan.
Matka tilausbussissa sujui leppoisasti. Kulttis tarjoili itse leipomaansa tuoretta pullaa sekä kevennyksenä mandariineja ja banaaneja, noita eksoottisia etelän hedelmiä; olimmehan itsekin matkalla eksoottiseen eteläiseen suurmetropoliin.
Saavuimme Pasilaan YLEn studiolle hyvissä ajoin. Vieraille tarjoiltiin viiniä odotustilassa, minkä jälkeen siirryimme varsinaiselle kuvauspaikalle. Oli jännittävää nähdä, millaista oli ruudun tällä puolen: joka puolella oli johtoja, kameroita sekä kasapäin työntekijöitä, jotka kaikki saadaan kuin ihmeen kaupalla näkymättömiin filmiltä.
Ennen suoran lähetyksen alkamista yleisöä viihdytti Kerran viikossa -ohjelman juontaja Niina Lahtinen (joka muuten on Aku Hirviniemen vaimo) sekä stand up -koomikko Heikki Vilja, jotka toteuttivat tehtävänsä — yleisön naurattamisen ja tunnelman kohottamisen — paremmin kuin hyvin.
Itse ohjelmaa oli myös hauska seurata, ja oli mielenkiintoista katsella sitcomia, jossa näyttelijöiden on onnistuttava yhdellä otoksella. Ohjelmaan kuuluu myös baarimikko, jota esittää aina eri henkilö. Hämmästykseksemme baaritiskin takana seisoskeli Kotiteollisuuden laulaja Jouni Hynynen, jonka oli määrä olla vieraana myös EL-Crew’ssa.
Nauruntäyteisen puolituntisen jälkeen siirryimme kävelymatkan päässä olevalle MTV3:n studiolle, jossa saimme lisää juotavaa ohjelman alkamista odotellessa. Katsomo oli täynnä kuin suolapurkillinen sillejä, ja Enbuske osoitti erityistä huomiotaan miälenvikaselle porukalle Turusta. Ohjelmassa oli vieraana kirkkoherra Teemu Laajasalo, kaikkien
rakastama Putous-julkkis Iina Kuustonen sekä edellä mainittu Jouni Hynynen. Keskustelu oli mielenkiintoista ja jakso oli katsomisen arvoinen.
Palasimme hyvillä mielin bussiin, joka kiidätti meidät takaisin tänne koto-Turkuun. Kuvia ja tunnelmia excusta voit silmäillä Kulttiksen Facebook-sivulta.
Latest Comments