Kaikki alkoi ravintola Börsin terassilta. Kello oli kaksi yöllä, alla oli yhdeksän tuntia armotonta kiertoajelua ja Jyväskylässä sitsaaminen vaikutti erittäin hyvältä idealta. Sähköpostiin pamahtanut kutsu ei saanut osakseen sen pidempää harkintaa, vaan ajatus oli suora “tottakai me mennään”.
Aamulla tilanne alkoi valjeta; olemme sitsanneet kerran aikaisemmin harkkasitseillä, eikä sieltäkään muistiin jäänyt pahemmin muuta kuin helan går. Nyt olimme lähdössä täysin vieraaseen kaupunkiin 400 kilometrin päähän ilman haalareita (haalareilla suuri rooli vaatekriisin välttämisessä ja opiskelupaikan viestittämisessä), ilman hajua miten sitsataan ja ilman suunnitelmaa missä yöpyisimme tai miten edes pääsisimme tuonne Suomen Ateenaan. Jyväskylässä sitsaaminen ei ollutkaan enää erittäin hyvä idea. Päätimme kuitenkin ottaa vastuun ilmottaumisestamme ja lähteä.
Sitsien lähestyessä kaikki mielissämme ollut epäröinti alkoikin muuttua innostukseksi. Tajusimme, että olemme lähdössä ottamaan kevyttä 20 tunnin irtiottoa arjesta mitä hauskimmalla tavalla. Niin kyydit, majoitus kuin 80-luvun Miami -teemainen vaatetus saatiin kuntoon sitsejä varten, ja kiiltävän uudet NESU-laulukirjat kädessä lähdimme kiitämään kohti pohjoista.
Matkat taittuivat nopeasti hyvässä seurassa ja hauskaa proggista luodessa. Jos muuten muistikuvat ovat astetta hämärämpiä, niin ainakin Sata Salamaa-biisin sanat ovat mitä kirkkaimmassa muistissa; valitsimme nimittäin sen perinteiseksi proggislauluksi kahden muun kauppiksen joukossa. (Erotuimme eduksemme kuitenkin Antti Tuiskun räppiosiolla.)
Jyväskylään saavuimme viittä vaille sitsien alkamisaikaa. Taksi yliopiston parkkipaikalta sitsiklubille ‑ 1,5 km käveltäväksi oli siinä vaiheessa aivan liikaa ‑ ja olimme valmiita iskemään kiinni nesteytykseen. Sitseillä tutustuimme eri ikäisiin kyltereihin ympäri Suomea, NESU-laulukirja sai täytettä hauskoista muistoista ja näimme Jyväskylän täysin uusin silmin. Kaiken kaikkiaan ulkkarisitsaus oli hauskempaa kuin olisimme voineet kuvitella.
Valitettavasti kuvasaldo jäi pieneksi, mutta onneksi muistot Club Escapesta ja Jyväskylästä elävät ikuisesti mielissämme!
-Venla Kokkomäki & Kristina Vienola, Nesupuput 2015
Latest Comments