Vuosijuhlaviikon 2015 tapahtuma-aikataulu on seuraavanlainen:

Maanantai 19.10.

Vuosijuhlaviikon avajaiset klo 18.00 , Monttu

Juhlaviikon avaa pikkumustatilaisuus, jossa juhlitaan Turun KY:tä, yhdistyksen ansioituneita toimijoita ja uuden kylterisukupolven esiinmarssia. Ohjelmassa on mm. juhlapuheita, hopeisten ansiomerkkien jako aktiivisille TuKYläisille sekä pupujen lakitus, jossa ensimmäisen vuosikurssin jäsenet saavat Turun KY:n merkin yo-lakkiinsa ja heistä tulee virallisesti kyltereitä.

Tiistai 20.10.

Etiketti- ja pukeutumiskurssi klo 18.00, ls 16

Millä haarukalla syöminen pitää aloittaa? Voiko juhlan aikana käydä vessassa vai onko sitsikulttuuri ulottunut vuosijuhlillekin? Tämän ja paljon muuta opit ilmaisella etikettikurssillamme, jolle saapuu etikettikouluttaja Helsingistä. Luvassa ei kuitenkaan ole pelkkää kuivaa luennointia, joten paikalle kannattaa ilmestyä, jotta pöytäseurueesi voi hurmaantua sulavasti käytöksestäsi iltajuhlassa. Vinkit ovat kuitenkin hyödyllisiä missä tahansa juhlavammassakin tilaisuudessa, joten kurssista on hyötyä niillekin, jotka eivät tänä vuonna pääjuhlaan osallistu.

Samalla selvitetään yleisimpien pukeutumiskoodien smart casual, business casual ja iltajuhlapukeutumisen mysteerit, kun Muotikuu ja Herrainpukimo tulevat johdattamaan kylterit pukeutumisen saloihin. Tilaisuudessa jaetaan hyödyllisiä pukeutumisvinkkejä kaikille kyltereille tulevaisuutta varten. Juhlahengessä on tarjolla myös kuohuviiniä.

Keskiviikko 21.10.

Rahvaanjuhlat klo 19.00, Parkki

Kulttiksen järjestämät vuosijuhlien vastakohta, rahvaanjuhlat, on yksin TuKYn vanhimmista tapahtumista pornobileitten ohella; ensimmäiset rahvaanjuhlat järjestettiin jo 1967. Näissä juhlissa voi ottaa rennosti come-as-you-are-periaatteella; verkkarit jalkaan ja Karhu käteen.

Torstai 22.10.

After Work klo 15.00, Monttu

Valmistaudu perjantaisiin vuosijuhliin ystävien seurasta ja parista lasillisesta nauttien!

Tanssikurssi klo 18.30, OP-Pohjola

Teroita parkettien partaveitsesi TuKYn tanssikurssilla, missä paritanssin saloihin opastaa Tanssii tähtien kanssa -valmentaja Mikko Ahti. Kilpatanssijan ura ei kuitenkaan ole vaatimus, eikä omiin jalkoihin kompastumista tarvitse tällä kurssilla hävetä!

Perjantai 23.10.

Perjantaina voit soveltaa viikon aikana saamiasi oppeja viikon kohokohtaan – itse vuosijuhlaan. Cocktailtilaisuus kutsuvierailla alkaa klo 16.00 Mercatorilla. Pääjuhla käynnistyy Turun VPK-talolla (Eskelinkatu 5) klo 19.00, josta siirrytään jatkoille Monttuun puolenyön aikoihin. Väsymättömimmät voivat vielä jatkaa juhlintaa jatkojen jatkoilla Parkilla klo 03.00 eteenpäin.

Lauantai 24.10.

Bussit legendaariselle Turun KY:n sillikselle starttaavat TSE:n edestä klo 10.00. Sillis kestää klo 17.00 asti.

 

Pidetään huikea juhlaviikko, TuKYläiset!

Vujujännäterveisin,

Vuosijuhlatiimi 2015