Uunituore vuosijuhlatiimi näyttäytyy ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan!
Emäntä, Tiina Mänty:
Uusi emäntänne ihastuttaa kiltteydellään ja innostuu nopeasti kaikesta uudesta. Kalenterini on täyttynyt opiskeluaikanani nii pienistä kuin vähän suuremmistakin vastuualueista, joiden myötä olen saanut kokea aivan mielettömiä asioita elämässäni. Toistaiseksi olen puuhaillut aktiivisesti yhdistyksemme taloussektorilla, mutta näin kahden vuoden jälkeen alkaa olla aika siirtää pikkuhiljaa taloustehtävät sivuun ja hypätä uusiin (eikä varmasti yhtään sen pienenpiin) saappaisiin. Elämäni suuriin iloihin kuuluu erityisesti syöminen, pitkään nukkuminen, hyvät salitreenit ja kevään ensimmäinen rusketus. Toistaiseksi laiskat sunnuntait ovat jääneet vain haaveeksi.
Fiilis on tällä hetkellä mieletön ja luotto tiimiimme on valtava! Uskon, että tulemme järjestämään kaikki odotukset ylittävät, sentaatiomaisen upeat ja erityisesti mieleenpainuvat 65. vuosijuhlat.
Isäntä, Ristomatti Vahe:
Morjeens! Tämän kuntalaisen TuKY-hommat alkoivat vuonna 2010 mistäpä muualtakaan kuin vuosijuhlista. Tuolloin pääsin nauttimaan juhlien loistosta airuen saappaissa ja samalla suhde huikeaan opiskelijayhteisöömme oli sinetöity. TuKY-aikani on sisältänyt niin hallitusvuotta kuin tutorointiakin, mutta ehkäpä se kaikkein mieleenpainuvin asia on kuitenkin se, että viimeiset kolme vuotta olen viettänyt Turun KY:n yritysyhteistyösektorilla. Tuo homma alkaa olla loppuruoralla, (kuten ehkä se paljon puhuttu koulunkäyntikin..?) joten mikäpä olisikaan parempi tapa ”eläköityä” yhdistystoiminnasta kuin osallistua Turun KY:n juhlavuoden päättävien vuosijuhlien järjestämiseen toisena päätirehtöörinä. Eiköhän me saada upeat juhlat aikaiseksi!
Vuosijuhlaviikko, Emmi Vilkanen:
Juhuu! Olen Emmi Vilkanen, kolmannen vuosikurssin markkinoinnin opiskelija ja vujutiimin ”viikkomummo”. Haahuilen elämän halki ihmisiä halaillen, kaikesta innostuen ja arkipäivän pienistä iloista nauttien. Selviän tilanteesta kuin tilanteesta pettämättömällä blondin logiikalla. On kunnia päästä mukaan järjestämään yhdistyksemme 65-vuotisjuhlia, ja lähdenkin innolla tekemään töitä sen eteen, että Turun KY saa arvoisensa juhlavuoden!
Cocktail, Salla Puustinen:
22-vuotias toisen vuosikurssin edustaja, jonka ykkösjuttuihin kuuluu reissaaminen, illanvietot hyvässä seurassa ja pitkät sunnuntaibrunssit. Tämä cocktail-vastaava nauttii niin laskettelusta kuin purjehtimisesta ja kalenteri täyttyykin kovaa vauhtia milloin mistäkin puuhasta, loistavana lisänä vuosijuhlien järkkäämisestä!
Pääjuhla, Sofi Laiho:
No hello there! Pääjuhlamummo esittäytyy. 24-vuotias iloinen turkulaisflikka, joka rakastaa glitterpopoja, kavereiden kanssa vietettyjä viini-iltoja sekä Pinterestissä surffailua. Sushilover, viinifani, laukkufriikki ja mummomafian virallinen jäsen. 9GAG pelastaa luentojen tylsät hetket. Tänä vuonna juhlitaan 65-vuotiasta Turun KY:tä, (tähän väliin joku turkulainen saattais huudahtaa ”joo vai!”) joten kopoilu vaihdetaan hetkeksi korkkareihin ja #vujujännäilyyn. Eiköhän tehdä näistä vuosijuhlista vuosisadan tyylikkäimmät ja maagisimmat kekkerit!
Jatkot, Kristian Raitio:
Hellurei! Olen viidennesvuosisataa vanha hymypoika Suomen New Yorkista, eli Uudestakaupungista. Nuorimies, jonka hymy ja puhe eivät useimmiten hyydy, kuin vasta pikkutunneilla. Värikäs persoona, joka löytää itsensä kerta toisensa jälkeen uusien ihmisten ja projektien parista. Rakastan asioiden suunnittelua ja toteuttamista, siksi olenkin fiiliksissä päästessäni järjestämään juhlavuoden Vuosijuhlia!
PS. Epäilen vahvasti, että valintani johtui puhtaasti tiimin pakollisesta mieskiintiöstä. No anyway, täsä mä ny ole!
Sillis, Jutta Ruotsalainen & Erica de Wit:
Hellou! Sillisvastaaviksi on tänä vuonna valittu kaksi idearikasta, kreisiä ja kunnianhimoista toisen vuosikurssin opiskelijaa. Aiomme ja lupaamme järjestää juhlavuoden kunniaksi mieleenpainuvimman silliaamiaisen, mitä ei ole minkään KY:n historiassa nähty. Olemme valmiit hakemaan vaikka Pluton avaruudesta ja Titanicin meren pohjasta. Hulluja ja vähemmän hulluja ideoita meiltä ei puutu, ja niiden eteen olemme valmiita 150,5 % motivaatiolla taistelemaan. Tämä vauhdikas kaksikko vie silliksen täysin uusiin sfääreihin! Nämä tulevat olemaan kemut, joista kukaan ei halua jäädä paitsi.
Viestintä, Laura Väyrynen:
Tässä tervehtii 20-kesäinen Lauraksi tai Väykyksikin kutsuttu riemuidiootti. Harrastan hymyilyä, halailua ja herkuttelua ja mottoni onkin “Everyone’s a friend you haven’t met yet”! Kauppiksessa opiskelen toista vuotta pääaineenani markkinointi. Järkyttävän huonon suuntavaistoni takia kuljen pääasiassa Merca-koti-treenit väliä, mutta energiaa taas riittää vaikka muile jakaa! Vujutiimissä vastaan viestinnästä ja pidän tarkasti huolen, että te kaikki ihanat tukyläiset saatte kaiken tarpeellisen tiedon upeasta juhlavuodestamme ja sen tapahtumista! #huikeeta #vujujännä
Controller, Ida Haapanen:
Helouu! Olen 22-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija Paimiosta. Viime vuonna kävin puputtamassa monissa eri tapahtumissa, sain huippuja koulukavereita, kulutin kännykkäni akkua massaluennoilla, opettelin ompelemaan haalarimerkkejä kunnolla, olin cocktail-juhlanakissa ja koin elämäni ekan silliksen. Näin pari huippukohtaa mainitakseni. Tänä vuonna kaikki on vietävä nextille levelille, joten oli pakko hakea mukaan vujutiimiin, jossa nyt toiminkin controllerina. Tämän lisäksi ajattelin vapaa-ajalla löytää uusia lenkkireittejä Turun maastoista, keksiä jotain hauskaa myös Kulttiksen riveissä ja myydä viiniä eräässä maamme nimeltämainitsemattomassa monopoliyrityksessä. Odotan tulevia haasteita ja etenkin juhlavuotemme huipentumaa innolla, it’s gonna be awesome!
Latest Comments