Turun KY hakee

 

 

 

Turun KY hakee baarimestaria 1.1.2016 alkavaan työsuhteeseen. Baarimestarin toimenkuvaan kuuluu Montun baarin toiminnasta vastaaminen yhteistyössä kuntamestarin kanssa kuitenkin siten, että baarimestari on päävastuussa baarin pyörittämiseen liittyvistä käytännön tehtävistä. Työtehtäviä ovat esimerkiksi baarin esimiehenä toimiminen tapahtumissa, juomatilausten ja tilitysten teko sekä baarin ja After Work -konseptin kehittäminen.

Hakijoilta ei vaadita aikaisempaa kokemusta, mutta koska baarimestari on Montun anniskelusta vastaava henkilö, tarvitsee hän  anniskelupaikan vastaavan hoitajan pätevyyden (anniskelupassi). Turun KY kustantaa tarvittaessa anniskelupassin valitulle baarimestarille. Edellytämme hakijoilta huolellisuutta, paineensietokykyä sekä reipasta asennetta.

Baarimestarille maksetaan 80 € korvaus iltatapahtumista, joissa baari on auki, ja 25 € korvaus After Workin pitämisestä. Vuodessa iltatapahtumia on 5-10, riippuen tapahtumajärjestäjistä. Tehtävä edellyttää vuoden sitoutumista, ja pidempiaikainen sitoutuminen katsotaan eduksi. Tuleva baarimestari perehdytetään 4.12. PMPJ:ssä ja loppuvuoden After Workeissä, joiden ajankohdat on sovittavissa eriskeen.

Jos sinussa on ainesta tulevaksi baarimestariksi, lähetä hakemus osoitteeseen kuntamestari@tuky.fi 29.11.2015 mennessä. Hakijoita haastatellaan tarvittaessa 30.11.

Lisätietoja baarimestarin pestiin liittyen voi kysellä nykyiseltä baarimestarilta Anna Lambergilta osoitteesta anmalam@utu.fi.

 

Santeri Kangas

Kuntamestari