Aiemmista vuosista poiketen Pikkulaskiaisen tiiminvetäjät sekä controller valittiin jo keväällä. Kesän olemme jo yhdessä ehtineet perehtymään ja suunnittelemaan, joten olemme valmiita aloittamaan hommat täydellä teholla. Nyt puuttuvat enää tiimiläiset, tsekkaa hakuohjeet täältä.

Tässä he nyt ovat, Pikkulaskiainen 2015 tiiminvetäjät sekä controller! Kenen tiimiin sinä haet?

mariahintertuxMaria Helle, Mäkitiiminvetäjä:

Muutin Turkuun vuosi sitten Espoosta ja nyt alkaa toinen opiskeluvuosi, pääaineena kv-liiketoiminta. Mäkitapahtumavastaavana Pikkulaskiaisessa 2014 oli niin kivaa, että lähdin sakkokierrokselle järjestämään PLää 2015. Tykkään laskea mäkeä ja tykkään järjestää tapahtumia, joten nyt kun on jo kokemusta yhdestä PLstä, tavoitteena on entistä hauskempi, monipuolisempi, mukavampi ja parempi mäkitapahtuma ensi helmikuulle!

 

 

HannaHanna Mänty, Markkinointitiiminvetäjä:

Olen 21-vuotias toisen vuosikurssin kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija. Alun perin olen Turkuun kotiutunut Helsingistä pupuvuoden alussa, ja nyt Helsingissä vietetyn kesän jälkeen pääsin taas palaamaan ihanaan Turkuun. Pikkulaskiaisen markkinointitiiminvetäjänä toimimisen lisäksi syksyyni sisältyy kv-tutorointia sekä muiden tapahtumien ja bileiden järkkäilyä. Viime vuoden markkinointitiimiläisenä metkut ja kikat ovat jo hallussa ja odotankin innolla vuoden 2015 entistä upeampaa Pikkulaskiaista, ja sen mukanaan tuomia haasteita.

 

 

 

NooraNoora Taavitsainen, Yrityssuhdetiiminvetäjä:

Nimeni on Noora Taavitsainen ja olen toisen vuoden kv.liiketoiminnan opiskelija! Olin viime vuonna mukana yrityssuhdetiimissä ja olikin suuri kunnia, kun minua pyydettiin tämän vuoden tiiminvetäjäksi. Innolla lähden tekemään Pikkulaskiaisesta entistäkin mahtavampaa tapahtumaa ja toivon, että saamme kasaan huikean tiimin myös tänä vuonna! Kannustankin kaikkia mielenkiintoista työkokemusta haluavia hakemaan rohkeasti mukaan tiimeihin, sillä tapahtumaa pääsee katsomaan aivan eri silmin ”sisäpuolelta”- ja lopuksi tottakai juhlimaan onnistunutta urakkaa kunnolla! Mäessä nähdään!

 

edustuskuva 2014Eemil Ekdahl, Lipunmyyntivastaava:

Moikka! Olen 21-vuotias nyt jo lähes turkulaistunut lohjalainen joka vieläkin totuttelee kerrostaloasumiseen ja pelkää postinjakajaa. Opiskelen toista vuosikurssia ja pääaineenani on kv-liiketoiminta. Vuosi sitten olin pupuna mukana järjestämässä Pikkulaskiaista yrityssuhdetiimin jäsenenä ja tällä kertaa vastaan tapahtuman lipunmyynnistä. Tehtävänäni on siis järjestää/organisoida tiimini kanssa lipunmyynnit ja kaikki siihen liittyvät käytännön asiat. Uskon että yhdessä saadaan taas jälleen kerran aikaiseksi huikea tapahtuma!

 

 

AnnaAnna Kivelä, Controller:

Ciao! Tulevan talven Pikkulaskiaisen kreditit ja debetit ovat tällä kertaa 20-vuotiaan laskisopiskelijan hellässä huomassa. Toisen opiskeluvuoden pyörähtäessä käyntiin muistelen kaiholla huikeaa pupuvuotta, mutta odotan myös innolla, mitä uusia kujeita uusi opiskeluvuosi tuo mukanaan meille vähän rupsahtaneemmille rusakoillekin. Olen ensimmäistä kertaa mukana järkkäämässä Pikkulaskiaista, ja minut on jo nyt vallanut lähes pupujännään rinnastettava mielentila, pl-jännä! Jos jokin on varmaa, niin se, että vuoden 2015 Pikkulaskiaisesta tulee aivan mahtava! Ja että tase täsmää.

 

 

 

Lähde siis mukaan tähän porukkaan, pistä hakemus tulemaan NYT!

Aurinkoisin syysterveisin

Sanna-Maria Hellsten

Tuottaja, Pikkulaskiainen 2015