Onnittelut opiskelupaikastasi Turun kauppakorkeakoulussa ja tervetuloa opiskelemaan yhteen Suomen parhaista kauppatieteellisistä yliopistoyksiköistä! Pääsykokeisiin valmistautuminen ja niistä selviäminen ovat varmasti yksi elämän suurimpia ponnistuksia, mutta se myös varmasti oli sen arvoista, sillä nyt sinulla on opiskelupaikka. Monet koulustamme valmistuvat sanovat, että vaikeinta kauppakorkeassa oli sisäänpääseminen. Hyvänä kakkosena tuleekin sitten ulospääseminen ja työelämään siirtyminen, mutta se on vielä vuosia edessä. Nyt sinun kuuluu nauttia tästä hetkestä täysin rinnoin!

 

©Ilona Häsänen (Turun KY:n kulttuurivastaava 2013)

Me Turun KY:llä (Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry) pidämme huolen siitä, että sinulla opiskelijana on mahdollisimman hyvät mahdollisuudet suoriutua opinnoistasi noiden kahden virstanpylvään välissä. Sekä luonnollisesti, että se olisi myös hauskaa! Lyhyesti, teemme töitä sen eteen, että seuraavat vuodet tulevat todellakin olemaan elämäsi parasta aikaa. Toimintamme on todella laaja-alaista. Lukuisten jaostojemme, ainejärjestöjen, harrastekerhojen, urheilujoukkueiden ja muiden toimijoiden yhteistyöllä luomme Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoille lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa, viettää vapaa-aikaa ja tehdä yhdessä.
 
Meillä Turussa jokaisesta vuosikurssista muodostuu luonnollisesti läheinen yhteinen porukka, mutta itse pidän vieläkin tärkeämpänä sitä, että vuosikurssilla ei ole merkitystä Turun kauppakorkean opiskelijoiden välisessä kanssakäymisessä. Kaikille löytyy varmasti kavereita useammalta vuosikurssilta. Poikkeuksellisen vahva yhteenkuuluvuuden tunne pohjautuu yhdessä tekemiseen, oppimiseen ja meillä erityisesti aktiiviseen opiskelijatoimintaan osallistumiseen.
 
Haluan vielä sydämellisesti toivottaa sinut uusi pupu, kylteri, tervetulleeksi Turun kauppakorkeakouluun ja mukaan Turun kauppatieteiden ylioppilaiden toimintaan, koko vuoden 2013 hallituksemme puolesta. Olemme apunasi ja tukenasi heti ensimmäisestä opiskelijasyksystäsi lähtien, turvataksemme sinulle parhaan mahdollisen opiskeluajan.
Tervetuloa Turkuun!

 

     Olli Tehikari
     Hallituksen puheenjohtaja 2013
     Turun kauppatieteiden ylioppilaat – Turun KY
 
 
P.S Hyodyllisiä internetsivuja uusille pupuille:
 
http://tuky.fi/jasenille/uudet-opiskelijat/ ; Uuden opiskelijan sivut mistä löytyy hyödyllistä tietoa opiskelupaikan vastaanottamiseen ja koulunaloittamiseen.
 
https://www.facebook.com/#!/TurunKauppakorkeakoulunVuosikurssi2013?hc_location=stream ; Turun kauppakorkean vuosikurssi 2013:n omat Facebook sivut. Tänne jaetana myös hyödyllistä tietoa pitkin kesää ja syksyä.