Artikkelissa avataan hieman minkälaista on työskennellä TuKYn omistamassa yrityksessä opiskelujen ohella.

Yrityksen myynti- ja markkinointipäällikkö Joonas Hokka haki ensimmäisellä vuosikurssilla silloiseen markkinointipäällikön tehtävään omien sanojensa mukaan hetken mielijohteesta ja samalla tiellä ollaan edelleen. Käsitteenä markkinointi oli siinä vaiheessa niinkin tuttua kuin MAY-kurssilla opittiin ja kokemusta oli lähinnä graafisesta työstä. KY-Dealingistä hän tiesi Wanhan Narikan lisäksi, että jotain muuta liiketoimintaa harjoitetaan. Innostus oppia uutta ja vahvat näkemykset toivat hänelle kuitenkin työpaikan. Tällä hetkellä työviikko on noin 15–20 –tuntinen ja sisältää paljon erilaisia tehtäviä. Työnkuvaan yleensä kuuluu markkinointistrategian ja – budjetin suunnittelun lisäksi kaikki operatiivinen toiminta mikä vähänkään markkinointiin liittyy. Työn alla on niin Wanhan Narikan julisteita kuin Valmennusakatemian brändin jatkuva kehitys. Vastuualueeseen kuuluu nyt myös yritysvalmennuksen myynti. Tällä hetkellä yrityksen markkinointi painottuu vahvasti digitaaliseen markkinointiin sosiaalisessa mediassa sekä Google AdWordsien avulla. Myös verkkokauppojen kanssa toimiminen on tullut hyvin tutuksi ja uusi opiskelijankaupunki.fi -palvelu on työllistänyt kuluneena lukuvuotena. Työssä häntä motivoi erityisesti kokemuksen hankkiminen erilaisista markkinointiin liittyvistä toiminnoista, sekä miellyttävä työympäristö. Kenellekään valehtelematta myönnettäköön, että totta kai myös mahdollisuus tienata opiskelun ohella motivoi, kuten varmasti meitä kaikkia.

Haku kyseiseen tehtävään on auki sunnuntaihin 12.5. asti. Lue lisää tehtävästä KY-Dealingin verkkosivuilta ja lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi@ky-dealing.fi.

 

APULAINEN KIRJAKAUPPA WANHAAN NARIKKAAN

Haemme myös osa-aikaista työntekijää myymälän hoitamisen vaatimiin työtehtäviin Kirjakauppa Wanhaan Narikkaa. Työaika on sesonkiajoista riippuen 2 – 8 h/viikko.

Työnkuva:

  • Kassanhoito ja asiakaspalvelu
  • Printtimyynti
  • Hyllyjen täyttö
  • Kirjojen postitus
  • Inventaari kaksi kertaa vuodessa
  • Yleinen myymälän hoitaminen
  • Muut työt yrityksessä

 

Hakijalta edellytämme:

  • Oma-aloitteisuutta
  • Aktiivisuutta
  • Asiakaspalveluhenkisyyttä
  • Joustavuutta ja positiivisuutta

 

Tehtävään voi hakea vuosikurssista riippumatta.

Tehtävä on osa-aikainen ja tehtävän viikoittainen kuormittavuus vaihtelee vuoden eri vaiheissa. Palkkaus koostuu tuntipalkasta, joka on työehtosopimuksen mukainen. Kuormittavuus ja palkkaus antavat mahdollisuuden samanaikaiseen opiskeluun opintotuen tulorajat huomioiden.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 15.5.2013 mennessä sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi@ky-dealing.fi ja laita hakemuksen otsikoksi ”Työhakemus kirjakauppa”. Haastattelut aloitamme välittömästi.

Lisätietoa tehtävästä antavavat kaupan myyjä Leena Pelli sekä kirjakauppapäällikkö Jere Peltonen (jere.peltonen@ky-dealing.fi).